Kallio viimeisteli Kalex-pyöränsä kisasäätöjä ajalla 1.37,072. Paalupaikan MM-pistekakkonen latasi lauantaina lukemin 1.36,883.
Session nopein oli yhden osakilpailun tällä kaudella nimiinsä vienyt espanjalainen Maverick Vinales lukemin 1.36,986, joilla hän piti Kallion 86 tuhannesosan turvin takanaan.
Sarjaa 19 pisteellä johtava Kallion espanjalainen tiimikaveri Esteve Rabat kiilasi kakkoseksi 43 tuhannesosaa suomalaisen edellä. Rabat lähtee kisaan toisesta ruudusta.
Marc VDS-tiimikaverusten välillä nähtiin pientä nokittelua jo warm up'issa, kun Indyn voittoa puolustava Rabat ohitti ensin Kallion pienen kosketuksen kera. Kallio koulutti kuitenkin välittömästi Rabatia kuittaamalla tämän seuraavassa mutkassa.
Pikapuoliin sen jälkeen Kallio himmasi vauhtia, kun Aegerter iskeytyi hänen kantaansa. Ajolinjoja ei ollut syytä sen enempää esitellä kisan kenties sittenkin pahimmalle vastustajalle.
Kärkitrio erottui harjoituksessa muilta, sillä viidenneksi päätynyt Aegerter joutui tunnustamaan Aki Ajon manageroiman Vinalesin 0,470 sekuntia nopeammakseen.
Italialainen Simone Corsi päätyi neljänneksi 0,391 sekuntia kärjestä.
Ajo kuudes Moto3-
luokan warm up'issa
Moto3-luokan kisaan 13. lähtöruudusta ampaiseva Niklas Ajo antoi hänkin hyvän näytön vauhdistaan warm up'issa.
Ajo ajoi Husqvarnan tehdaspyörällä kuudenneksi ajalla 1.41,620. Ajo jäi aika-ajolukemistaan kaksi kymmenystä.
Motokolmosten kärjessä hääri espanjalainen Honda-kuljettaja Efren Vazquez 0,571 sekuntia Ajoa kovemmalla ajalla.
Sarjaa johtava australialainen paalupaikkamies Jack Miller oli KTM:llä kakkonen 0,375 sekuntia pohjista.
Moto3-luokan kilpailu käynnistyy Suomen aikaa klo 18.00. Moto2 on vuorossa klo 19.20 ja MotoGP klo 21.00.
Indianapolisia varjostaa sateen ja pahimmassa tapauksessa myös ukkosmyräkän uhka.