Kahvakoplan RR-juniorikoulutus pärähti käyntiin Räyskälässä


Kahvakoplan RR-koulu 4-14 vuotiaille junioreille aloitti Lopen Räyskälän uudella ajoharjoitusradalla lauantaina 19.5. Junnuilla oli käytettävissä kolme Blataa, yksi Fusion ja yksi PV 50, jotka, samoin kuin ajovarusteet, on saatu koulutuskäyttöön Minimotojuniorit ry:ltä.

Ensimmäiseen koulutusiltapäivään osallistui puolen tusinaa junioria ikähaitarilta 5-10 vuotta. Osa ei ollut aiemmin ajanut mitään moottoroitua peliä, mutta kouluttaja Reko Niemisen johdolla homma saatiin hallitusti käyntiin. Päivän aikana junnut edistyivät nopeasti, innostus ja oppimishalu oli valtava ja loppupäivästä joku jo kehaisi vetäneensä hallitusti kurvin polvi maassa.

Seuraavan kerran kokoonnutaan samoissa merkeissä Räyskälään lauantaina 2.6. klo 13-17

Mukaan mahtuu, joten tervetuloa kaikki 4-14 vuotiaat lajista kiinnostuneet tutustumaan Road Racingin maailmaan.

Lisätietoja:
Riihimäen moottoripyöräkerho Kahvakopla ry
www.kahvakopla.com

Uusin numero