– En ole tyhmä. Ei minulle tarvitse tulla Twitterissä kertomaan, että olen kaatunut! Mutta voin lyödä vetoa siitä, että voisin tehdä heidän työnsä paremmin, kuin he minun! Mitä he oikein haluavat minun sanovan kisan jälkeen?, turhautunut Crutchlow kysyy aiheellisesti.
– En halua tietenkään kaatumisia, mutta jos olen itse syypää niihin, niin myönnän sen. En tiedä mitä muuta minulta halutaan kuin totuutta. Ihmiset ovat oikeutettuja mielipiteisiin ja saan myös mahtavaa tukea. Toiset pitävät minusta ja toiset eivät, mutta ei se oikeastaan vaikuta minuun, kuninkuusluokan suosituimman brittikuljettajan jalustalla ollut Crutchlow jatkaa tilitystään.
Edelleen sylkykupin roolia enemmän sympatiaa osakseen keräävä Hondan LCR-tiimin Crutchlow on pisteissä vaatimattomasti vasta sijalla 20 viiden ajetun MM-osakilpailun jälkeen.
Crutchlowin kisat ovat päättyneet kaatumisiin ja keskeytyksiin Qatarissa, Argentiinassa ja viimeksi Ranskassa. Hän kaatui myös USA:n osakilpailussa Austinissa, mutta pystyi nilkuttamaan maaliin sijalla 16. Kaiken kukkaraksi varkaat iskivät hänen Italian kotiinsa Texasin kisan aikoihin.
Ainoat pisteensä Crutchlow on kuitannut Jerezissä ajetusta Espanjan GP:stä, jossa hän päätyi 11:nneksi.
Crutchlowin ympärillä on pyörinyt huhuja uran päättymisestä tähän kauteen, mutta sitkeä taistelija on kiistänyt ne jyrkästi.
Hän haluaa jatkaa nykyisessä tiimissään, jonka kalusto saattaa vaihtua ensi kaudella yllättäen Suzukiin. Crutchlowin nimi on liitetty myös Hondan tehdastalliin, mikäli Dani Pedrosa siirtyy Valentino Rossin rinnalle Yamahalle.