Ihmepoika yllätti Saksan GP:ssä – Ajo Motorsport säilytti vankan MM-johtonsa

Red Bull KTM Ajo-tiimin eteläafrikkalaiskuski Brad Binder päätyi kisassa kylmäpäisellä taktiikalla ja riskit visusti välttäen kahdeksanneksi.

Tämä merkitsee sitä, että Binder lähtee edelleen muhkea 47 pisteen johto plakkarissaan vajaan neljän viikon mittaiselle kesätauolle.

Kauden yhdeksännen osakilpailun yllättäjän viittaa soviteltiin äärimmäisen haastavissa olosuhteissa Pawin tavoin myös tulokkaisiin lukeutuvan Binderin hollantilaisen tiimikaverin Bo Bendsneyderin harteille.

Nelosruudusta heti avausmutkissa toiseksi noussut Bendsneyder johti kilpailua sen ensimmäisillä kierroksilla, kunnes hollantilainen putosi kympin sakin ulkopuolelle. Upean viikonlopun ajanut Bendsneyder ylitti maalilinjan lopulta sijalla 12.

Karmeiden olosuhteiden erikoismieheksi osoittautunut Pawi poimi voiton vakuuttavalla 11,131 sekunnin erolla italialaiseen KTM-kuljettaja Andrea Locatelliin, jolle podiumsijoitus oli uran ensimmäinen.

Sarjan puolimatkan krouvin podiumtrion täydensi Locatellin maanmies, Hondaa käskyttävä Enea Bastiani.

Kausi jatkuu ja kääntyy jälkimmäiselle puoliskolleen elokuun puolivälissä Red Bull Ringin radalla Itävallassa.
 

Uusin numero