Honda vahvisti Rean tuuraavan Stoneria Misanossa

Superbike-luokan MM-pisteissä viidentenä olevan Rean tuurauspesti jatkuu näillä näkymin myös Misanosta kahden viikon kuluttua ajettavassa Aragonin osakilpailussa.

– Stoner lepää kotimaassaan Australiassa ja toipuminen sujuu hyvin viime viikolla tehdyn nilkkaleikkaukseksen jäljiltä. Misanossa Jonathan (Rea) tekee debyyttinsä Repsol Honda-tiimissä Caseyn korvaajana, todettiin Hondan tiedotteessa.

Realla on takana kolme testipäivää MotoGP-luokan Hondalla. Niistä ensimmäinen osui Tshekin GP:n jälkeen Brnon radalle ja kaksi jälkimmäistä siis Aragoniin.

– Olen tyytyväinen Aragonin testeihin, jossa emme tuojottaneet niinkään kierrosaikoja. Eipä silti, ero kärkeen on kaventunut koko ajan. Perussäädöt ovat löytyneet, mutta minulla riittää edelleen parannettavaa erityisesti mutkissa, kertoi Rea.

– Suuntaan ensi viikonvaihteessa Saksaan ajamaan Superbiken MM-sarjaa, joten kiirettä pitää, mutta pyrin ottamaan tästä jaksosta kaiken mahdollisen irti ja nauttimaan saamastani tilaisuudesta, jatkoi Rea.

Aragonin testien kovin kierrosaika ja samalla rataennätyksen alittaneet lukemat 1.47,983 syntyivät heti avauspäivänä tiistaina. Ne olivat Hondan Dani Pedrosan käsialaa. Kaksi viimeistä MM-osakilpailua Indianapolisissa ja Brnossa nimiinsä vienyt Pedrosa on sarjassa toisena 13 pistettä Yamahan Jorge Lorenzon takana.

Lorenzo ajoi Aragonissa puolestaan pohjat keskiviikkona: 1.48,244.

– Takana on pitkä päivä. Ajoin kisasimulaation ja tunsin itseni session lopulla erittäin väsyneeksi. Oli kuitenkin erityisen tärkeää nähdä, miten takarengas toimii täällä, painotti Lorenzo.

Aragon, Espanja.
MotoGP-luokan testit, tiistain tulokset:

1. Dani Pedrosa, Honda 1.47,983
2. Jorge Lorenzo, Yamaha 1.48,471
3. Ben Spies, Yamaha 1.48,647
4. Stefan Bradl, Honda 1.49,570
5. Jonathan Rea, Honda 1.50,679

Keskiviikon tulokset:
1. Lorenzo 1.48,244
2. Pedrosa 1.48,499
3. Bradl 1.48,834
4. Spies 1.48,946
5. Rea 1.50,057