Historian havinaa: Hyvinkään MM-motocross ja se ensimmäinen kerta

Samalla se on kuitenkin myös ensimmäinen kerta, sillä nykymuotoisen MM-sarjan MX1-ja MX2-luokkien MM-osakilpailua ei ole koskaan aiemmin ajettu sen paremmin Hyvinkäällä kuin koko suomessakaan. MX3-luokka on sentään vieraillut Heinolassa ja Vantaalla.

Hyvinkäällä on ajettu 250ksm:n MM-osakilpailu 20 kertaa, joista 18 vanhalla Erkylän Lukkojen radalla ja kahdesti nykyisessä Vauhtipuistossa. 125ksm:n luokka on taistellut Hyvinkäällä MM-pisteistä kahdesti, 1981 ja 1985, molemmat kerrat Erkylän Lukoilla.

Elokuun 1. 1965 oli se päivämäärä, jolloin Erkylän Lukkojen lievästi sanottuna kivisellä radalla taisteltiin ensimmäisen kerran MM-pisteistä ja luokkana oli 250ksm. Yleisöä paikalle kerääntyi reilut 6000 ihmettelemään hyvinkääläisurheilun suurta päivää ja yhdentoista eri maan kivenkovia kuljettajia.

Tuon Hyvinkään ensimmäisen MM-osakilpailun molempien erien voittajaksi kurvaili urallaan neljä maailmanmestaruutta voittanut Ruotsin Torsten Hallman. Suomen Jorma Järvinen ajoi elämänsä kisan ja oli molemmissa erissä hienosti toinen. Maailmanmestaruuden (250cc) voitti tuona vuonna Neuvostoliiton (nyk.Venäjä) CZ-kuljettaja Viktor Arbekov. Näin oli Hyvinkää saanut tulikasteensa motocrossin MM-kisaisäntänä ja jatkoa seurasi tiiviiseen tahtiin. MM-osakisoja ajettiin katkeamattomana nauhana aina vuoteen 1975. 1976 jäin jostakin syystä välivuodeksi Hyvinkään MM-kisaisännyydessä. Ruotuun palattiin kuitenkin taas 1977 ja MM-kisaputki jatkui aina vuoteen 1985, jolloin ajettiin Erkylän Lukoilla viimeisen kerran MM-kisa, sillä uusi Vauhtipuiston rata oli jo rakenteilla, vain kivenheiton päässä vanhasta MM-areenasta.

Uudella Vauhtipuiston radalla päästiinkin maistamaan MM-sarjan tuulia ensimmäisen kerran 1989 (250cc). Toistaiseksi viimeisen kerran MM-pisteistä Hyvinkäällä on ajettu 1991 (250cc).

Tuosta Vauhtipuiston viimeisestä 250ksm:n MM-kisasta ovat niin pyörät kuin koko motocross muuttunut melkoisesti, saatikka siitä elokuun 1.päivästä 1965. Nyt motocrossin MM-osakilpailu on suurta sirkusta ja sarjan organisaattorin Youthstreamin luomat puitteet sen mukaiset. Heinäkuun 14. päivää tuskin malttaa odottaa.

Se kisa on pakko nähdä.