Heinolan MM-enduron kisakeskukseen odotetaan 10 000 katsojaa

Marokossa, Portugalissa ja Kreikassa ajetut kisat ovat olleet Remeksen suvereenia näytöstä ja hän on vienyt nimiinsä kaikki kuusi kilpailupäivää.

Edellisen kerran Heinolassa ajettiin MM-tasolla kaksi vuotta sitten, jolloin Remes voitti E1-luokan ensimmäisen kisapäivän ja sijoittui toisena kisapäivänä toiseksi.

Olosuhteet ovat siis Remekselle tutut ja varmaan on, että Suomessa Remes haluaa pysyä voittojen tiellä.

Ensimmäinen naisten MM-osakilpailu tällä kaudella ajetaan Heinolassa.

Suomalaisittain suurin mielenkiinto keskittyy naisten hallitsevaan Euroopan mestariin, 22-vuotiaaseen Sanna Kärkkäiseen, joka tekee Heinolassa MM-debyyttinsä.

Kärkkäisen valmistautuminen ei ole sujunut täysin ongelmitta, koska helmikuun SM-avauksessa murtui kantaluu. Tavoitteeksi Kärkkäinen on ilmoittanut sijoittumisen viiden joukkoon MM-sarjassa, joten jo Heinolan MM-debyytissä on tavoitteena mennä kovaa.

Tällä kertaa Komostenkylä toimii entistä tiiviimmin kisakeskuksena, kun moottoriurheilukeskuksen ympäristössä ajetaan kaksi erikoiskoetta ja sieltä löytyy myös varikko, jossa yleisö pääsee jälleen läheltä seuraamaan hektisiä varikkotoimintoja.

FIM Enduro GP of Finland Heinolassa 10.-12.6.

Teksti: Heinolan Moottorikerho
 

Uusin numero