Harley-Davidson avaa tehtaansa, mutta supistaa tuotantoa

Harley-Davidsonin Pan Americaa ja Bronxia saatetaan joutua vielä odottamaan.

Harley-Davidson on ilmoittanut avaavansa tehtaansa uudelleen tällä viikolla, mutta supistavansa tuotantoa.

Vaikeuksien kanssa kamppaileva Harley-Davidson on kertonut käynnistävänsä tuotannon uudelleen tällä viikolla, mutta kaventavansa mallivalikoimaa ja supistavansa tuotantoa. Yhdysvaltain tehtaansa maaliskuussa koronaviruspandemian vuoksi sulkenut Harley-Davidson ilmoittaa myös kaavailevansa valmistusprosesseja yksinkertaistavia muutoksia tuotantolaitoksiinsa.

Jopa 70 % valmistajan kotimarkkinoiden jälleenmyyjistä saattaa jäädä kokonaan vaille uusia moottoripyöriä kuluvan vuoden aikana. Samalla valmistaja keskeyttää ainakin toistaiseksi laajemmat suunnitelmansa, joiden tarkoitus oli kamppailla vuosia jatkunutta myynnin laskua vastaan. Tämän voi tulkista siten, että Harley-Davidsonin uusille markkinasegmenteille tuovia malleja ei nähtäne alkuperäisessä aikataulussa.

Uusin numero