Ferrarin iso kiho neuvoo F-ykkösiä ottamaan oppia MotoGP-kuvioista

Nyt vuorostaan Ferrarin hallituksen puheenjohtaja Sergio Marchionne neuvoo formulaväkeä ottamaan oppia ja mallia MotoGP:stä.

Marchionne esittää kitkerän sävyistä kritiikkiä yhä kimurantimpia käänteitä saamassa olevan F1-sääntöpolitiikan osalta.

– Pyöräpuolella valmistajia kohdellaan suurella kunnioituksella, kaikki on ratkaistu yhdessä ja päätökset on tehty johdonmukaisesti sekä nopeasti, Marchionne kehuu MotoGP:n tapaa toimia.

– Se on erilainen lähestymistapa ja erilainen asenne pyrittäessä ottamaan muutoksissa myös yleisön mielipide huomioon, Marchionne linjaa F1Today-net-sivustolla.

Marchionnen mukaan näin ei voi jatkua, jos formula ykkösissä tarvitaan asianajajia insinöörien sijaan tulkitsemaan sääntöjä oikein.

MotoGP:n ystäväksi tunnustautuvalta Marchionnelta löytyy toki myös pilkettä silmäkulmasta ja samalla uskoa paremmasta tulevaisuudesta.

– Vitsailin vuosi sitten tuntuvan siltä, että neljä humalaista oli suunnitellut meidän sääntömme baarissa. No, nyt vaikuttaa siltä, että he ovat vähentäneet hieman kulutustaan.

Uusin numero