Epäonnesta kärsinyt Kallio jäi pisteittä Motegin erikoisessa kisassa

Lauantaina kilpakumppani Marc Marquezin kolhima Kallio kärsi myöhemmin teknisistä ongelmista, ja vielä sunnuntain kisapäivänäkin hän koki ongelmia kytkimen ja vaihdelaatikon toiminnan kanssa.

Moto2-kilpailun ensimmäinen kierros sujui hämmästyttävän hyvin Kalliolta, joka nousi 15. lähtöruudusta sijalle seitsemän. Kisan puolivälissä Marc VDS-tallin suomalaiskuski joutui antamaan tuolta sijalta kaksi pykälää periksi.

Menoa hidasti tekninen ongelma, jonka vuoksi vaihteet eivät menneet jarrutuksissa kunnolla päälle.

– Pienemmälle vaihtamisen kanssa oli ongelmia. Radan takaosan shikaanissa tuli ohjelmaa, kun väärä vaihde jäi päälle. Ennen kun sain oikean vaihteen sisään, pyörä alkoi vatkata, kun eturengas lukkiutui hetkeksi. Siinä tilanteessa oli pakko hellittää jarrusta ja ottaa pyörä hallintaan, mutta ajolinja meni pitkäksi, Kallio tuskaili.

Valkeakoskelainen menetti paljon aikaa ajaessaan lenkin radan turva-alueen hiekalla, josta hän palasi radalle sijalle 20. Kisan lopulla hän nousi hieman, mutta 17. sija jätti miehen MM-pistesijojen ulkopuolelle.

Paluu vanhaan
runkoversioon?

Kallio ylitti maalilinjan 40 sekuntia voittajan takana ja vajaan sekunnin päässä viimeisestä pistesijasta.

– Vaikka sain edellä ajanutta ryhmää kisan loppuosalla kiinni, tuntui takarenkaan pito melko heikolta. Tämä rikkonainen viikonloppu ei antanut vastausta uuden Kalexin rungon toiminnasta, joten asia on edelleen pieni kysymysmerkki. Harkitsemme nyt vakavasti vaihtoa takaisin tämänvuotiseen runkoversioon, Kallio kertoi.

Kallio säilytti kuudennen sijansa MM-pisteissä, kun seitsemäntenä oleva Bradley Smith keskeytti. Toinen peräkkäinen pisteetön kisa vaikutti siihen, että Kallio putosi turhan kauaksi edellä olevasta kolmikosta, joka taistelee kauden kolmessa viimeisessä kisassa MM-pronssista.

MM-sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteessa Malesian Sepangin radalla.

Sepang, Malesia:
Moto2-luokan 14/17 MM-osakilpailu:

  1. Marc Marquez Espanja, Team Catalunya Caixa Repsol, Suter 42.56,171
  2. Pol Espargaro Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex + 0,415
  3. Esteve Rabat Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex + 9,584
  4. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 11,069
  5. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 11,595
  6. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 18,383
  7. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 18,672
  8. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 28,226
  9. Axel Pons Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex + 28,451
10. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 28,599
11. Julian Simon Espanja, Blusens Avintia, Suter + 28,971
12. Anthony West Australia, QMMF Racing Team, Speed Up + 29,609
13. Jordi Torres Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 29,815
14. Xavier Simeon Belgia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 39,783
15. Mike Di Meglio Ranska, Kiefer Racing, Kalex + 39,868
17. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 40,763

Pistetilanne:
  1. Marquez 283
  2. Espargaro 230
  3. Andrea Iannone Italia, Speed Up 178
  4. Luthi 177
  5. Redding 144
  6. Kallio 110
  7. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 96
  8. Esteve Rabat Espanja, Kalex 93
  9. Zarco 84
10. Aegerter 80
11. Corsi 78
12. Claudio Corti Italia, Kalex 74
13. Alex de Angelis San Marino, FTR 61
14. Nakagami 50
15. Julian Simon Espanja, Suter 47

Seuraava osakilpailu: 21.10. Sepang, Malesia.
 

Uusin numero