Salminen, 34, on ollut voittamassa Suomen seitsemästä joukkuemestaruudesta viittä, mutta käsittämätön epäonni on roikkunut sitkeästi lajin legendan kintereillä kolmella viimeisimmällä Sixillä.
– Onhan se kieltämättä ihmeellistä. Keskeytykset ovat osuneet viime vuosina nimenomaan aina Sixille, toteaa jo 15 vuotta sitten Puolassa ISDE-debyyttinsä tehnyt Salminen.
MM-kullan jälkeen tukku vastoinkäymisiä
Suomi voitti viimeisimmän mestaruuden vuonna 2006 Uuden-Seelannin Lake Taupossa, jolloin Salmisen lisäksi kultakuusikkoon kuuluivat Samuli Aro, Mika Ahola, Marko Tarkkala, Petri Pohjamo ja Jari Mattila.
Salmisen ja Suomen taival on ollut sen jälkeen Sixillä enemmän tai vähemmän vastoinkäymisiä täynnä, vaikka upea kiri palkittiinkin viime vuonna pronssilla Portugalin Figueira da Fozissa.
Salmisen kohtaloksi tosin koitui Portugalissakin keskeytys kolmannen kisapäivän aamuna, kun pyörä kieltäytyi käynnistymästä. Vuonna 2007 Chilen kisan tuomaristo puolestaan hylkäsi Salmisen suorituksen vedoten ulkopuolisten pyytämättä tarjoamaan työntöapuun La Serenan pehmeässä rantahiekassa. Seuraavana vuonna Kreikan Serresissa Salmisen matka päättyi vuorostaan kohtalokkaaseen kaatumiseen loppucrossin uusintastartissa.
– Sixillä on sattunut ja tapahtumat jo ihan riittämiin viime vuosina. Kisa on pitkä ja aina arvaamaton, mutta toivotaan nyt, että kaikki natsaisi vihdoin kohdalleen takkuisasti kulkeneen henkilökohtaisen MM-kauden jälkeen. Ajaminen todellakin kiinnostaa Sixillä, vahvistaa Moreliassa enduro2-luokassa yhdessä BMW-Husqvarna -tiimikaverinsa Marko Tarkkalan kanssa kilpaileva Salminen.
Suomen neljä muuta Trophy-joukkueen kuljettajaa Meksikossa ovat Oskari Kantonen, Jari Mattila, Valtteri Salonen ja Eero Remes, joka kiirehti vuosi sitten Portugalissa komeasti 1-luokan voittajaksi.
Triplaa hakeva Ranska ylivoimainen suosikki
Suomen viimeisimmän mestaruuden jälkeen Sixillä ovat juhlineet Italia ja Ranska, joka on huuhtonut MM-kultaa kahdesti peräkkäin. Ranska tavoittelee triplaa Meksikosta tutun laadukkaalla kuusikolla, joka hakee jälleen vertaistaan.
– Ranska on tosi kova. Ajamalla siltä ei kultaa riistetä, arvioi Salminen.
Suomi oli vielä muutamia vuosia sitten Sixillä takaa-ajettu, mutta sittemmin osat ovat vaihtuneet. Sinivalkoisesta, korkealta ja kovaa koneitaan laulattavasta sekstetistä on tullut nälkäinen haastaja.
– Italia on tasaisen kova, eikä unohtaa sovi tietenkään Espanjaa, Australiaa ja USA:ta. Jenkit syttyvät aina Sixille, muistuttaa Pohjois-Amerikan GNCC-sarjassa vuosina 2005 ja -06 mestariksi sivaltanut Salminen.
Salminen on kilpaillut ennen Sixiä kertaalleen Meksikon maaperällä. Se tapahtui viime vuonna henkilökohtaisen MM-sarjan merkeissä Valle de Bravossa.
– Siellä ajettiin korkealla vuoristossa ja reitti oli pitkälti nurmipintainen. Morelian maastosta ei ainakaan minulle ole kantautunut tarkkaa tietoa. Eipä silti, kyllä tänä päivänä parhaat kuljettajat ovat kovia pinnalla kuin pinnalla.
”En pidä Meksikoa hirveänä riskinä”
Maineeltaan huonossa huudossa oleva Meksiko tunnetaan levottomana maana, jonka turvallisuustilanne on heikentynyt huomattavasti varsinkin huumerikollisuuden vuoksi.
Salminen luottaa vakaasti, että Morealiassa ajetaan hieno ja urheilullinen Sixi , jossa lieveilmiöille ei ole sijaa.
– En pidä Meksikoa tässä mielessä mitenkään hirveänä riskinä. Eivät ne kaikki Euroopan maatkaan ole aina välttämättä kaikkein turvallisimpia motskareilla ajaa, muotoilee Salminen.
Muutama maa on tosin jo ehtinyt perua aikeensa osallistua Meksikon myös taloudellisesti raskaalle Sixille.
– Siihen saattaa olla ainakin osittain syynä sekin, että Meksiko on yksinkertaisesti monelle aika pitkällä, arvioi Salminen.
Meksikon jälkeen seuraava Sixi ajetaan Suomessa. Vuonna 2012 järjestelyistä vastaa puolestaan Saksa.
Tiedote: Kari Aho