Ensimetrit uudella Honda Gold Wingillä – ylellisyys huokuu kaikesta

Suomen Honda on tehnyt töitä uuden Gold Wingin kanssa esittelemällä sitä jälleenmyyjille, ja samalla kaavalla se toteutti pienimuotoisen koeajotilaisuuden Helsingin messukeskuksessa MP18-näyttelyn aattona.

Huristelua ei voi kutsua koeajoksi, mutta pienen maistiaisen siinä uudesta 50 000 euron luksuspyörästä sai, ja täytyy sanoa, että pyörällä on paljon helpompi ajaa, kuin miltä se ulospäin näyttää. Kyseessä on iso peli, mutta kun sillä pääsi liikkeelle, tuntui pyörä yllättävän keveältä ajaa. Messukeskuksen rata on pieni ja täynnä tiukkoja mutkia. Ryömintävauhtia ajaessa pyörä tuntui hiukan hankalalta, mutta kun kaasua kääntää, homma muuttuu helpommaksi. Niinhän aina.

Selvää on se, että Gold Wing tulee olemaan suosittu. Suomen maahantuoja on myynyt jo etukäteen yli 20 pyörää, eikä niitä ole kuin muutama jäljellä.

”Olisi varmaan pitänyt tilata enemmän”, Oy Brandt Ab:n Patrick Manner sanoo ja hieroo leukaperiään.

Honda on ollut hienoisessa alamäessä myyntitilastoissa, mutta nyt jo myydyt Wingit ja muut tuotteet tulevat kääntämään suuntaa.

”Meillä on nyt hyviä tuotteita ja uskon, että tullaan niin sanotusti palaamaan normaaliin ja saavuttamaan markkinaosuutta tänä vuonna. Todellakin tulemme nousemaan”, Manner toteaa.

Uusi Honda Gold Wing

Vuonna 2001 päivän palon ensi kertaa nähnyt Gold Wing on saanut elää rauhallista elämää jo jonkin aikaa, sillä mitään merkittävää ei tällä sektorilla ole tapahtunut. Gold Wing –fanit ovat uutuutta odotelleet ja nyt pitkä odotus palkittiin. Muutoksia uuteen Honda GL 1800 Gold Wingiin on tehty todella paljon. Itse asiassa moottori on lähestulkoon ainoa asia, mikä vanhasta jäi jäljelle. Tai ehkä paremminkin sen olemus, sillä moottorin sisuskalut on kuitenkin pistetty uusiksi. Aiemmassa mallissa olleet kahdella venttiilillä varustetut kannet ovat tehneet tilaa uusille neliventtiilisille kansille. Tehoa on moottorista otettu irti kuusi hevosvoimaa enemmän ja sitä on nyt 124 kaakin verran. Vääntöä on lisätty 167 Newton metristä 170.
Muutoksia on tehty paljon, mutta kaikista ajomukavuutta parantavista asioista huolimatta pyörää on saatu kevennettyä todella paljon. Kun aikaisempi pyörä paino pitkälle yli 400 kiloa, ovat uudet Gold Wingit huomattavasti alle 400 kilon. Parhaimmillaan painonpudotus on mallista riippuen 48 kiloa. Kevyimmillään uusi Gold Wing heilauttaa puntarin viisarin 365 kiloon. Painon pudotus on hyvin merkittävä.
Uusia herkkuja löytyy paljon. Sähköinen throttle-by-wire antaa mahdollisuuden erilaisille ajoasetuksille. Uudessa Wingissä on neljä erilaista asetusta: economy, rain, sport sekä tour. Luistonesto on luonnollisesti osana tätä kokonaisuutta.
Elektronisia avustimia löytyy. On liikkeellelähtöavustin, ja erillinen toiminto mäkilähdön helpottamiseksi. Linkitetty jarrujärjestelmä mukautuu valittuun ajoasetukseen. Elektroniikka pienentää kulutusta ja siihen on lisätty myös start/stop toiminto, mikä sammuttaa pyörän liikennevaloihin pysähdyttäessä muutaman sekunnin tyhjäkäytön jälkeen ja käynnistää sen, kun kaasusta kääntää.

Uusi Wing on muotoiltu uudestaan ja se on hivenen kulmikkaampi. Tuulilasi on pienennetty ja se on sähköisesti säädettävissä. Moottorin tuunaus ja uusi muotoilu ovat tehtaan mukaan saaneet polttoaineen kulutuksen 20% pienemmäksi. Pienentynyt kulutus mahdollistaa sen, että polttoainetankki on niin ikään kutistunut 25 litrasta 21 litraan, mutta toimintasäde säilyy silti ennallaan.
Vaihdelaatikkoa on myös uudistettu. Aiemmin vaihteita oli viisi, nyt mallista riippuen kuusi tai seitsemän. Kuusivaihteisessa manuaalilaatikossa on aiempaa pidempi suurin vaihde ja sen lisäksi on saatavilla seitsemänvaihteinen DCT-kaksoiskytkinvaihteisto.
Tehdas ilmoittaa, että uusi runko on kaksi kiloa kevyempi. Ajo-ominaisuutta on parannettu siirtämällä moottoria eteenpäin.
Etujousitusta on muutettu siten, että perinteinen keula on korvattu Duolever-mallisella etupäällä, jonka tehdas väittää olevan hyvin paljon erilainen kuin mitä BMW:ssä on.
Jousituksessa on elektroninen säätömahdollisuus.

 

Uusin numero