Eeki Kuparinen yhdeksäs ESBK:n toisessa osakilpailussa Barcelonassa

Aika-ajoissa Eeki antoi tasoitusta mutta kisassa kyyti oli kärkiryhmän tasoa.

Epätavallisen oikukas sää piti kaikkia jännityksessä Barcelonan osakilpailussa: torstai lämmintä ja kuivaa, perjantai vettä ja lauantai aamulla vettä ensimmäisessä aika-ajossa ja iltapäivällä toisessa aika-ajossa kuivaa.

Puuhaa riitti ja Eekin kohdalla 2019 mallin osien testaus jäi varsin vähäiseksi. Aika-ajo sijoitus 17. ei tyydyttänyt kuskia lainkaan. Kilpailuaamuna kuski näytti varsin hiljaiselta. Keskittyminen kilpailuun oli totista, koska nopein veto aika-ajossa jäi tekemättä aikapulan takia. 

Kilpailun startti pudotti sijoitusta vielä muutaman pykälän. Sitten alkoi tapahtua. sijalta 20 nousu kohti parempia sijoituksia pääsi tosissaan käyntiin kilpailun alkupuoliskolla. Kilpailun viimeisellä kolmanneksella Eeki ajoi jo samoja kierrosaikoja kärkiryhmän kanssa. Maalissa sijoitus yhdeksäs, mikä lisäsi pistetiliä varsin mukavasti. Parannettavaa jäi, varsinkin aika-ajon suhteen, sillä kärjen vauhdissa ei pysy ellei ole heti alussa siinä mukana.