Dani Pedrosa Mika Kallion aisapariksi KTM:lle

33-vuotias Pedrosa ilmoitti lopettamispäätöksensä heinäkuussa Saksan GP:n aikana. Nyt hän alkaa kehittää Kallion kanssa KTM:n RC16-pyörää.

”Danin kaltaisen kokeneen ja taitavan kuljettajan saaminen osaksi MotoGP-projektiamme osoittaa, että olemme menossa oikeaan suuntaan ja teemme jatkossakin hartiavoimin töitä. Olemme nähneet tällä kaudella, kuinka äärettömän tasainen sarja MotoGP on. Kyse on kymmenyksistä, niiden taakse kehitys voi useinkin piiloutua. Odotamme todella innolla, että Danin panos Mika Kallion rinnalla sekä satelliittitiimin perustaminen auttavat meitä lähestymään kärkeä entisestään”, sanoo KTM Groupin moottoriurheilujohtaja Pit Beirer.

Beirer on erittäin optimistinen tulevaisuuden suhteen.

”Me voimme nyt suhtautua erittäin positiivisesti mahdollisuuksiimme tulevalla kaudella. On upeaa, että Dani uskoo meihin ja siihen, mitä olemme tekemässä.”

Myös tallipäällikkö Mike Leitner on innoissaan Pedrosan saapumisesta tiimiin.

”Olen superonnellinen, kun pääsimme sopimukseen Danin kanssa. Hän on erittäin kokenut ja menestynyt kuljettaja ja uskon, että hän pystyy auttamaan meitä erittäin paljon projektissamme. Hän on lisäksi edelleen hyvin kilpailukykyinen ja nopea, mikä myös tulee auttamaan tässä projektissa.”

Pedrosa on ajanut yli 30 GP-voittoa, palkintopallilla hän on ollut yli 100 kertaa.
 

Uusin numero