Bradl siirtyy Kallionkin osalta tapetilla olevaan Forward-tiimiin

Bradl voitti Moto2:n maailmanmestaruuden vuonna 2011, jonka jälkeen hän nousi kuninkuusluokkaan Lucio Cecchinellon johtaman Hondan LCR-satelliittitiimin riveissä.

Bradlin odotettiin lunastavan paikkansa parin vuoden sisällä Hondan tehdastiimissä, mutta HRC ei ole ollut sittenkään riittävän tyytyväinen saksalaisen esityksiin.

Bradl, 24, väläytteli jossain vaiheessa myös mahdollisuutta paluusta Moto2-luokkaan.

Bradlin paikan LRC-tiimin tehdaspyörän puikoissa ensi kaudella ottaa britti Cal Crutchlow, joka pyörsi päätöksensä jatkaa Ducatin tehdastallissa.

Cecchinello saattaa ajattaa ensi kaudella myös toista kuljettajaa niin sanotun Open-luokan sääntöjen mukaisella Hondalla. Tuota paikkaa on pedattu näkyvimmin Moto3-luokan MM-sarjaa johtavalle Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimin australialaiskuljettaja Jack Millerille.

Open-luokan Yamaha-pyörillä jatkossakin kilpailevan Forward-tiimin molemmat kuljettajat vaihtuvat ensi kaudeksi. Yhdysvaltalainen Colin Edwards päättää pitkän uransa tähän kauteen ja espanjalainen Aleix Espargaro siirtyy suurella todennäköisyydellä Suzukin riveihin.

Moto2-luokan MM-pisteissä toisena oleva Mika Kallio on myös liitetty varikkopuheissa Giovanni Cuzarin johtaman Forward-tiimin mahdolliseksi toiseksi kuljettajaksi.

Cuzari on luonnollisesti innoissaan saadessaan Bradlin tasoisen tekijämiehen riveihinsä.

– Toivotamme Stefanin ilomielin tervetulleeksi tiimiimme. Stefan on vahva kuljettaja ja uskomme pakettimme soveltuvan erittäin hyvin hänen ajotyyliinsä. Lisäksi Saksa edustaa merkittävää markkina-aluetta ja meille on tärkeää saada tunnettu saksalaiskuljettaja riveihimme, muotoilee Cuzari.
 

Uusin numero