Ärsytetty Remes takoo kultaniittiä MM-enduron härkäviikoilla

Remekselle tarjoutuu tasaisen tahdin taulukolla tilaisuus juhlia toista peräkkäistä maailmanmestaruutta 17. heinäkuuta Italian Fabrianossa, mikä olisi tietysti maantieteellisestikin mannaa työnantaja TM:lle.

Remeksellä on 30 pisteen etu puolellaan ainoaan uhkaajaan, eli britti Nathan Watsoniin tultaessa tulevana viikonvaihteena Baskimaan Cordexolassa ajettavaan Espanjan GP:hen.

Voitosta tilille kilahtaa 20 pistettä. Eli jos Remekseltä löytyy Espanjan ja Italian kekkereiden jälkeen 40 pistettä Watsonia enemmän, niin se on siinä.

Kauden kenties
tärkeimmän voiton paikka

Asioiden edelle ei ole kuitenkaan varaa kiiruhtaa, sillä mikään ei ole ikuista, ei edes Remeksen voittoputki. Se näet napsahti poikki harmittavasti juuri ennen sitä kymmenettä, eli Ruotsin GP:n toisena kisapäivänä Enköpingissä.

Suomalaisittain ruman tempun tekijä oli kukas muu kuin crossitaustainen Watson. Remes tietää tasan tarkkaan, että henkinen yliote on otettava britistä heti kättelyssä takaisin – jos sitä nyt ylipäätään on menetetty – ensi lauantaina Cordexolassa.

– En ollut tyytyväinen Ruotsin viikonloppuun. Kaaduin toisena kisapäivänä pari kertaa ja menetin useita sekunteja sekä samalla voiton. Espanjassa sitten uudelleen, ärsytetty Remes pohjustaa räväkkää revanssia.

Kokenutta kahvankääntäjää ei tarvitse sen suuremmin ravistella todellisuuteen, mutta endurotulokas Watsonin Ruotsissa veivaama 16,62 sekunnin voitto sai sopivasti Remeksen aistit jälleen herkimmilleen.

Se osoitti, että ”pojalla” piisaa potentiaalia ja se osoitti, kuinka kalliin hinnan virheistä voi joutua kuittaamaan. Laji on raa’an raastava, mutta toisaalta myös äärimmäisen herkkä.

Salminen povaa
Remekselle tuplaa

Kauden alusta alkaen on ollut selviö, että ajamalla ei Remekseltä toista peräkkäistä kiiltävää riistetä. Yksinkertaisen maailmanmestarin maineella ei sisäpiirissä enää kauaa kuittailla.

Yleinen näkemys on myös se, että Remes on koko sarjan nopein kuljettaja kaikki luokat mukaan luettuna. Täydellisyys toisi tuplan, eli myös GP-luokan mestaruuden tullessaan.

Yleismestaruus on kaiken kruunu ja niitä aikoinaan napsinut Juha Salminenkin totesi jo Heinolan MM:n aikoihin, että Remeksen on syytä aloittaa E1:n lisäksi silmäily myös sen suuntaan. Varovasti, mutta kuitenkin.

– Ajaminen yleismestaruudesta on tuonut piristystä sarjaan ja kuljettajat arvostavat sitä suuresti, alleviivaa Salminen.

Remeksen pullat ovat hyvin myös GP-luokan uunissa, vaikka Heinolassa hankittu ykköskilpi onkin vuorostaan nyt australialaisen E3-luokan Sherco-kuski Matthew Phillipsin hallussa.

Phillipsin plakkarista löytyy kymmenen osakilpailun jälkeen 159 pistettä, eli kahdeksan Remestä enemmän.

Yleismestaruudesta saattaa kehkeytyä kolmen kuljettajan välinen kauppa, sillä kauden kenties kovimmasta yllätyksestä Betan E3-luokan pyörän puikoissa vastannut britti Steve Holcombe hämmästyttää 21 pistettä Phillipsin takana.

Huomionarvoista on myös se, että lajin viime vuosien mahtimaa Ranska löytyy GP-luokan pisteissä vasta viidenneltä sijalta Mathias Bellinon hahmossa.

Uusin numero