Andrea Dovizioso turhautuneena: ”Tein ihan vääriä valintoja”

Vuosi sitten juuri Dovizioso juhli voittoa Itävallassa. Hän lähti voittamaan kisaa nytkin jäätyään paalupaikasta vain kaksi sekunnin tuhannesosaa. Marc Marquezin röyhkeä ohitus jätti hänet kuitenkin jo alussa tallikaverinsa Jorge Lorenzon ja monen muun taakse.

“En päässyt alussa sinne, mihin olisi pitänyt päästä. Marcin rajun ohituksen jälkeen putosin kuudenneksi. Ohitin kolme kuljettajaa kuitenkin melkein saman tien. On turhauttava tilanne, kun ajelet kolmantena, mutta mitään mahdollisuuksia ohittamiseen ei ole. Tein varmasti väärän rengasvalinnan. Käytin myös liikaa takarengasta yrittäessäni ohittaa Jorgea, mutta siihen en pystynyt. Vauhtini oli siinä kohtaa parempi, mutta ohitukseen ei ollut mahdollisuuksia. Sitten rengas kulahtikin jo niin, että jouduin hidastamaan vauhtiani jo kymmenen kierrosta ennen maalia”, turhautunut Dovizioso tilitti.

”Tästä pitää nyt vain ottaa opiksi, tein vääriä valintoja, joita ei saa enää tehdä. MM-tilanne on menossa mielenkiintoiseksi, koska saamme koko ajan Valentino Rossia kiinni. Loppukaudesta tulee kyllä kova taistelu minun ja Jorgen välillä, uskon sen jatkuvan ihan loppuun asti.

Jäljellä on vielä kahdeksan kilpailua. Marquez johtaa Rossia 59 pisteellä, Lorenzo on Tohtorista 12 ja Dovizioso 13 pisteen päässä.  
 

Uusin numero