Andrea Dovizioso: “Jorge Lorenzon tapa toimia ei vain Ducatilla onnistu”

Lorenzo siirtyi Yamahlta Ducatille 2017, mutta ei ole onnistunut lainakaan. Desmosedici ei vain millään tunnu sopivan hänen käteensä. Hän ei ole vielä voittanut Ducatilla kilpailuakaan, kun samassa ajassa Dovizioso on voittanut seitsemän kilpailua.

”Yamahalla Jorge tottui ajamaan juuri sillä pyörällä ja tiesi todella tarkkaan, kuinka juuri sillä on ajettava ja miten sen kanssa on tehtävä töitä. Se sama lähestyminen ei vain toimi Ducatilla, vaikka en haluakaan mennä tarkempiin yksityiskohtiin. Ollakseen vahva MotoGP:ssä tänä päivänä, on pystyttävä ottamaan huomioon todella paljon eri asioita, se ei ole todellakaan helppoa”, Dovizioso sanoo.

Dovizioso muistuttaa silti, etteivät hankalat vuoden Ducatilla tee Lorenzosta huonoa kuljettajaa.

”Mikään ei poista sitä faktaa, että hänellä on kolme mestaruutta, hän oli ja on edelleen loistava kuljettaja. Joskus et vaan saa tulosta aikaiseksi. Mutta joka tilanteessa on oltava mentaalisesti hyvin avoin ja pystyttävä adaptoitumaan ja sopeutumaan saadakseen itsestään ja pyörästä kaiken irti.”

Valentino Rossi teki samanlaisen peliliikkeen 2011, ja siirtyi Yamahalta Ducatille. Myös hän oli hankaluuksissa. Tuolloin jo seitsemän maailmanmestaruutta voittanut Tohtori ei hänkään napannut ainoatakaan voittoa kahden vuoden aikana Ducatilla, palkintopallisijoituksiakin tuli ainoastaan kolme.

”Näissä tapauksissa on silti eroja. Kun Valentino tuli Ducatille, se pyörä oli todella erikoinen. Ei se toki huono pyörä ollut, koska Casey Stoner voitti sillä kilpailuja tuolloin, mutta se oli tyystin erilainen kuin nykyinen pyörämme. Siksi näitä tapauksia ei voi mielestäni vertailla keskenään”, Rossi sanoo.

Lorenzo onkin mitä ilmeisimmin menettämässä paikkansa Ducatilla, tilalle ovat vahvimmin ehdolla satelliittitiimin Pramacin Jack Miller tai Danilo Petrucci, jotka ajavat mainiota kautta.

Ducatin pääjohtaja Claudio Domenicali on myös harmissaan Lorenzon tilanteesta., mutta myöntää faktat.

”Jorge Lorenzo on loistava kuljettaja, muttei ole onnistunut saamaan Desmosedicistä läheskään kaikkea irti, pyörässä on vahvuutensa ja heikkoutensa. Valitettavasti myöskään insinöörimme eivät ole saaneet pyörää sellaiseksi, että Jorge pystyisi sillä näyttämään lahjakkuutensa. Tilanne on ollut hankala ja aiheuttaa kyllä pientä katkeruutta”, Domenicali kertoi.  

Uusin numero