Aki Ajokin päästi tunteet valloilleen – suomalaistallille huiman hieno Moto2-voitto Saksassa

Sachsenringin äärimmäisen haastavissa olosuhteissa tosiaankin sattui ja tapahtui. Romua riitti, sillä vuoroin myös kärjestä kaatuivat paalupaikkamies Takaaki Nakagami ja Franco Morbidelli.

Mika Kallion viime kauden tallikaveri Morbidelli koki karun kohtalon, kun 29 kierroksen kisasta oli seitsemän jäljellä.

Zarco siirtyi sen jälkeen johtoon ja piti paikkansa ruutulipulle asti, vaikka Ajon ex-kuljettajiin lukeutuva Jonas Folger pisti rajusti hanttiin vielä päätöskierroksen viimeisessä mutkassa. Kuin kohtalon ivasta sama taistelupari ajaa ensi kaudella tiimikavereina MotoGP-luokassa ja Yamahan Tech3-satelliittitallissa.

Ranskalainen Zarco kukisti kotiyleisönsä edessä kaiken mahdollisen peliin pistäneen Folgerin 59 tuhannesosalla. Kolmanneksi ajoi espanjalainen Julian Simon jo 20,433 sekuntia voittajan takana.

Zarco on vajaan neljän viikon mittaiselle kesätauolle lähdettäessä motokakkosten ehdottomasti kuumin kuljettaja. Hän on voittanut neljästä viimeisestä kisasta kolme.

– Olihan huima loppuratkaisu! Pyrin vain sulkemaan Folgerilta oven viimeisessä jarrutuksessa. Onnistuin ja saavutin vihdoin voiton myös Saksassa, puuskutti Zarco.

– Painotin, että älä tekee typerää virhettä, sillä olin jo kaatua kahdesti kisan aikana.

Zarco saapui Saksaan tasapisteissä espanjalaisen Alex Rinsin kanssa. Rinsin kohtaloksi koitui kuitenkin kaatuminen ja reissu ratasairaalaan kolmannelta sijalta, kun kisaa oli jäljellä vajaat neljä kierrosta.

Saksan GP:n jälkeen sarjassa kolmantena 30 pistettä Zarcon takana olevan Sam Lowesin matkanteko päättyi niin ikään keskeytykseen.

Zarco johtaa näin ollen sarjaa siis 25 pisteellä Rinsiin. Seuraavaksi pisteistä väännetään elokuun puolivälissä Red Bull Ringin radalla Itävallassa.

– Johto on hyvä, mutta pidetään tiukasti mielessä, että tämä kausi on sittenkin vasta puolivälissä, painottaa Zarco.

Uusin numero