Aegerter ampaisi märän radan pinnasta kuudenneksi

Aegerter puristi Derbi-pyörällään 125-kuutioisten luokan kisassa komeasti kuudenneksi, vaikka hurjaa selviytymistaistelua oli edeltänyt vaisu startti neljännestä lähtöruudusta ja kaatuminen viidenneltä sijalta kisan puolivälissä.

– On tietenkin mukavaa olla kuudes, mutta kaatuminen harmittaa, koska podiumikin oli tarjolla. Kaatuminen tuntui siinä kohdassa vähän oudolta, mutta taisin sittenkin tulla tilanteeseen liian kovaa. Toisaalta pito vaihteli radalla todella kovasti, kertoi Aegerter.

Tallipäällikö Aki Ajo näki tilanteen pitkälti samalla tavalla.
– Pito vaihteli eri puolilla rataa ja juuri siksi kisassa saattoi tulla noinkin paljon kaatoja. Kaadosta huolimatta Aegerter ajoi hyvän kilpailun, sillä hänellä ei ole sadekisoja hirveästi takana. Lisämaltilla hän olisi voinut ehkä taistella jopa podiumista, mutta vaikeissa olosuhteissa virheitä sattuu helposti.

Le Mansin Bugatti-radan ääriolosuhteet hallitsi suvereeniin tyyliin Aspar-tiimin espanjalainen Aprilia-kuljettaja Julian Simon. Samalla MM-sarjan kärkeen siirtynyt Simon tervehti pyöränsä keula pystyssä ruutulippua 27 sekunnin marginaalilla Aprilialla kisaavaan, vasta 15-vuotiaaseen saksalaiseen Jonas Folgeriin nähden.

Lukuisten kaatumisten ja keskeytysten varjostamassa kisassa 33 kuljettajasta vain 15 selviytyi maaliin asti. Heidän joukkoonsa lukeutui myös Aegerterin saksalainen tiimikaveri Sandro Cortese, joka nousi kaukaa takaa sijalle 12.

– Corteselle viikonloppu oli kokonaisuudessaan hankala, sillä hän kaatui yhteensä neljä kertaa. Kisassakin kaatoja tuli kaksi, mutta yritys oli kyllä hienoa loppuun saakka, totesi Ajo.

Tallipäällikkö Ajo piti Ranskan kolmen päivän puristusta varsin haastavana urakkana.
– Vaikea viikonloppu olosuhteiden takia. Toisaalta kisaan olisi ollut ehkä vieläkin vaikeampaa lähteä, jos radan pinta ei olisi ollut märkä, koska kuivan kelin harjoitusaikaa jäi täällä niin vähäiseksi.

Suomalaistiimin molemmat kuljettajat noukkivat pisteitä Ranskasta. Aegerter nousi sarjassa yhden pykälän yhdeksänneksi. Cortese puolestaan putosi viidenneltä sijalta kuudenneksi.

Sarjaa johtavalla Simonilla on koossa 55, Cortesella 32 ja Aegerterilla 26,5 pistettä.

Seuraava MM-osakilpailu ajetaan 31. toukokuuta Mugellon radalla Italiassa.

Le Mans, Ranska.

125-kuutioisten luokan MM-osakilpailu 4/16:

1. Julian Simon, Aprilia 47.08,273
2. Jonas Folger, Aprilia 27,084+
3. Sergio Gadea, Aprilia + 30,196
4. Bradley Smith, Aprilia + 31,530
5. Takaaki Nakagami, Aprilia + 1.09,235
6. Dominique Aegerter, Derbi + 1.12,223
7. Andrea Iannone, Aprilia + 1.13,063
8. Efren Vazquez, Derbi + 1.19,912
9. Nico Terol, Aprilia + 1.40,036
10. Lorenzo Zanetti, Aprilia + 1.42,700 11. Esteve Rabat, Aprilia + 1.59,326 12. Sandro Cortese, Derbi + 1 kierros 13. Jasper Iwema, Honda + 1 kierros 14. Gregory di Carlo, Honda + 1 kierros 15. Randy Krummenacher, Aprilia + 2 kierrosta

***

Aegerter neljäs Le Mansin aika-ajossa

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan maailmanmestaruutta puolustavan suomalaistiimi Ajo Interwettenin Derbi-kuljettaja Dominique Aegerter ajoi uransa tähän mennessä parhaan aika-ajosijoituksen Le Mansin osittain märällä ja likaisella radalla Ranskassa.

MM-sarjassa kymmenentenä oleva sveitsiläinen Aegerter starttaa sunnuntaina ajettavaan kauden neljänteen osakilpailuun eturivistä. Aegerter kellotti ajan 1.47,995, joka riitti lukuisten kaatumisten sävyttämässä aika-ajossa neljänteen sijaan.

– Tällaiset olosuhteet sopivat minulle. Pidän radasta, mutta kuivalle säätöjen kanssa on vielä paljon töitä, joten ei voi riehaantua, toppuutteli Aegerter.

Aika-ajoihin lähdettiin viikonvaihteen harjoitusten tavoin sadekelin renkailla. Kovat ajat syntyivät session lopulla, kun alle saatiin vaihdettua slicks-renkaat.

Aegerterin tiimikaveri, MM-sarjassa viidentenä oleva saksalainen Sandro Cortese koki kohtalonsa, kun sessiota oli jäljellä runsaat kaksi minuuttia. Cortese kaatui ja menetti samalla mahdollisuutensa hyvää kierrosaikaan. Cortese joutuu tyytymään sunnuntain kisassa lähtöruutuun numero 24. Hän jäi pohja-ajasta jo 7,424 sekuntia.

– Shikaanissa oli märkä kohta, enkä nähnyt sitä, koska siinä asfaltti on tummaa, kertasi Cortese harmissaan tapahtunutta.

Tallipäällikkö Aki Ajoi kehui jo perjantaina Aegerterin suoritusta, eikä syyttä. Sveitsiläisen kausi on kulkenut koko ajan myös vauhdin osalta nousujohteisesti, kun RSA-pyörä on käynyt kierros kierrokselta tutummaksi työkaluksi.

– Aegerterille tällaiset vaikeat olosuhteet tuntuvat todellakin sopivan. Hyvä pyöränkäsittelytaito auttaa, eli virheitä ei tule kovinkaan paljoa.

Kauden palkintokorokesijoituksella Qatarissa käynnistäneen Cortesen osalta moni asia on avoin kisapäivänä.

– Cortesella oli huonoa tuuria. Ajat muuttuivat lopussa todella paljon ja ero kasvoi siksi niin suureksi. Keli on ollut vaikea ja kuivan kelin kierroksia ei ole ajettu paljoakaan. Siltä osin säädöt jännittävät, totesi Ajo.

Paalupaikalle Le Mansissa pauhasi komeaa kautta ajava 16-vuotias espanjalainen KTM-kuljettaja Marc Marquez, joka kukisti Aegerterin 0,915 sekunnilla. Ykkösruutu on Marquezille uran ensimmäinen.
MM-sarjaa johtavan italialaisen Aprilia-kuljettajan Andrea Iannonen osalta aika-ajo oli lähes yhtä epäonninen kuin Cortesellakin. Hän joutui tyytymään 23. sijaan.

Le Mans, Ranska.
Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan MM-osakilpailu 4/16. Aika-ajot ja lähtöjärjestys sunnuntain kisaan:

1. Marc Marquez, KTM 1.47,080
2. Scott Redding, Aprilia + 0,093
3. Nico Terol, Aprilia + 0,703
4. Dominique Aegerter, Derbi + 0,915
5. Joan Olive, Derbi + 1,005
6. Bradley Smith, Aprilia + 1,035
7. Julian Simon, Aprilia + 1,254
8. Stefan Bradl, Aprilia + 1,428
9. Tomoyoshi Koyama, Loncin + 2,233
10. Danny Webb, Aprilia + 2,359
11. Cameron Beaubier, KTM + 2,615
12. Sergio Gadea, Aprilia + 3,154
13. Esteve Rabat, Aprilia + 3,518
14. Alexis Masbou, Loncin + 3,612
15. Pol Espargaro, Derbi + 3,681
24. Sandro Cortese, Derbi + 7,424

Uusin numero