4 tammikuun, 2026
Tällä kertaa Jari ja Juha pääsevät maailmanympärimatkallaan ”nauttimaan” byrokratiasta Kaakkois-Aasiassa ja antavat varoittavan esimerkin siitä, miten matkajärjesteyjä ei tule hoitaa.
Totesimme taas kerran pyörien GPS-seurannan olevan hyödyllinen asia. Vaikka se nyt olikin vain tavallinen Samsungin avaimenperämallinen tagi, jota paikannetaan muilla ympärillä liikkuvilla puhelimilla. Sellainenkin oli oikeasti vain toisessa pyörässä, mutta nyt se riitti.
Odoteltuamme kolme päivää Thaimaassa GPS näytti pyörien saapuneen Suvarnabhumin kentälle, jonne suuntasimme heti aamusta. Olimme menneet Pattayalle odottelemaan toimitusta, joten kuljimme sieltä taxilla Bangkokiin. Onneksi Grabit ja Boltit toimivat hyvin, ja kyydit olivat edullisia.
Lentokentän rahtipuoli tuntui aluksi melko laajalta ja sekavalta alueelta etsiessämme Thai Cargon toimipistettä, josta aloittaisimme prosessin. Tiskiltä tyttö tokaisi heti, että pyörät eivät ole saapuneet – taisi vielä veikata, että olisivat lähteneet jopa takaisin, vaikka näytimme heidän oman ilmoituksen lähetyksen saapumisesta.
Pienen “juupas, eipäs” -keskustelun ja muutaman lisävirkailijan saavuttua lähtivät varastosta tarkistamaan asiaa. Lisäksi näytimme paikannussovellusta, joka näytti pyörien olevan lähes samassa rakennuksessa. Ja sieltähän ne löytyivätkin. Näyttivät vielä kuvankin varastossa nököttävistä laatikoista.
Saimme paperit tullausta varten ja kävelimme tulliin noin 500 metrin päähän toiseen rakennukseen. Sinne kuljettiin läpivalaisun ja turvatarkastuksen kautta. Turvassa tarkastettiin myös kentän kulkuluvat. No arvaapa, oliko meillä sellaiset.
Ei.
Se aiheutti pienen hässäkän ja topakan vartijan kuulustelun. Hänen tiedustellessaan olimmeko kenties tulleet aitojen yli alueelle, selvisi, että pääsimme pujahtamaan taksilla heidän saumattoman tarkastusverkkonsa läpi. Ja sekös heitä harmitti. Lupasimme ensi kerralla hakea luvat tullessamme.
Tullaus alkoi lupaavasti. Kiireinen virkanainen jakkupuvussaan otti paperimme pöydän kulmalle odottelemaan. Hän näytti hoitavan kymmentä juttua yhtä aikaa. Reilun tunnin siinä vieressä odoteltuamme hän nappasi paperit käsittelyyn, ja aika nopeasti selvisi, että tullausta varten tarvitsemme ajoneuvon väliaikaisen maahantuontiluvan (FVP, Foreign Vehicle Permit). Opastivat meidät menemään Department of Land Transport -virastoon. Se on taho, josta saisimme luvan.
Siispä taksi alle ja reilu 20 km virastoon. Paikalle saavuttuamme löysimme viisi isoa numeroitua kerrostaloa, joista kakkostalon kolmoskerroksessa asian piti hoitua.
Ei hoitunut.
Meitä ohjailtiin talosta ja kerroksesta toiseen niin, että olimme varmaan käyneet kaikkien talojen kaikki kerrokset läpi ja silti olimme aina väärällä luukulla. Siinä välissä kerkesi vuorokausikin vaihtua ja yövyimme Bangkokissa. Jatkoimme toimistosuunnistusta seuraavana päivänä.
Lopulta löytyi paikka, mistä neuvoivat ottamaan yhteyttä paikalliseen matkanjärjestäjään, jolla on valtuudet hakea luvat pyörillemme. Periaatteessa he toimisivat oppainamme maassa ja vastaisivat menemisistämme Thaimaassa. Käytännössä vain pelkkä lupa riitti.
Nettihaulla löysimmekin Bangkokista yhden ehdokkaan, jonka luokse pyyhkäisimme taksilla, mutta kyseisen firman osoitteesta ei löytynyt mitään. Soiteltuamme omistajalle selvisi, että asiat hoidetaan WhatsApp-viestein. Ja näin tosiaan olikin. Hän pyysi lähettämään kaikki mahdolliset paperit, Carnetit, rekisteriotteet, passit, ajokortit, kuvia pyöristä ym. ym. ja tiedot maahantulosta ja poistumisesta, niin viikon tai parin päästä olisi luvat valmiit. Ja näin parin päivän Bangkokin sekoilun jälkeen palasimme Pattayalle lähettelemään tiedot ja jäimme odottelemaan lupia.
Päivät kuluivat ihan rattoisasti kävellessä ympäri Pattista ja muun muassa moottoripyörien varaosaliikkeitä kierrellessä. Thaimaassahan toimii tunnettu Mankeihin erikoistunut liikeketju Cub House, jossa rakennellaan uusista Mankeista pieniä, muutaman sadan kappaleen erikoiseriä myyntiin, niitä tietenkin esitellään myymälöissä. Se on myös ainoa paikka, mistä saa alkuperäiset Monkey-varaosat, ja he pitävätkin tavaraa hyvin varastossa. Saimme ostettua kaikki suodattimet: öljyn-, ilman- ja varsinkin bensansuodattimet, jotka olivat ihan tukossa. Tiivisteitä sekä kytkin- ja kaasuvaijerit varoiksi mukaan. Ja huomasimme myös, että esittelytiloissa olleen Honda Daxin ohjaustanko on muuten samanlainen kuin Monkeyssa, mutta rannekulma on parempi. Enemmän moottoripyörämäinen ote toisin kuin alkuperäisessä, joka muistuttaa enemmän otetta kottikärryistä. Siispä uudet ohjaustangot lähtivät myös mukaamme. Hinnat olivat huomattavasti halvempia kuin Pohjolassa, ja teki mieli ostaa enemmän varastoon, mutta tilanpuute rajoitti moista ostohysteriaa.
Välillä saattoi kerääntyä parikinkymmentä kilometriä päivässä kävellessä ja kierrellessä liikkeitä läpi. Se oli erinomaista hyötyliikuntaa ja teki hyvää peruskunnolle – jaksaa taas ajella. Pääsimme myös ihailemaan miljoonan muun ihmisen kanssa jokavuotista ilotulitusfestivaalia, jota vietettiin samoihin aikoihin. Se kesti koko viikonlopun.
Yllättäen viiden päivän jälkeen tuli viestiä, että luvat alkavat valmistua. Ne sisälsivät vakuutukset ynnä muun tarvittavan. Laskukin luvista tuli, noin 215€/pyörä, joka piti käydä ihan perinteiseen tyyliin pankin kassalla maksamassa. Ja maksukuittia vastaan tuli kuvat luvista, että ne oikeasti olivat olemassa.
Vielä meni päivä jos toinen odotellessa ennen kuin pääsimme sopimaan tapaamisen lupahepun kanssa. Taas aamusta aikaisin klo.7.00 taksi alle ja parin tunnin matka Suvarnaphumin lentokentän tulliin, jonka kanssa samassa rakennuksessa olevaan kahvilaan olimme sopineet tapaamisen. Lupaheppu toi paperit sovitusti. Lähtiessään kyseli, että meinataanko saada vielä samana päivänä tullattua pyörät ulos ja toivotteli kovasti onnea yritykseen. Tosin outo virne naamallaan. Hänkin oli kuulemma niitä joskus tehnyt ja antoi tarjouksen tullauksesta myös meille. Totesimme tarjouksen liian kalliiksi.
“Me tehää se ihan itte!”
Paperit kourassa marssimme taas saman jakkupukuvirkanaisen luo, joka selvästikin muisti meidät viikon takaa. Osoitti, että jättäkää paperit taas samaisen pöydän kulmalle ja jatkoi omia hommiaan. Tunnin, parin odottelun jälkeen alkoi tapahtua. Tarvittiin vielä kuvia pyörien runko- ja moottorinumeroista ja itse pyöristä ym. Leimoja ja allekirjoituksia sinne sun tänne. Lopuksi käteen taas nippu papereita, joiden kanssa kävelimme noin puolen kilsan päähän Thai Cargon varastolle. Kävimme nyt myös hakemassa kulkukortit turvaselvityksestä. Edellinen sisääntulohässäkkä oli vielä tuoreessa muistissa.
Thai Cargon tiskillä virkailija totesi taas ensimmäisenä, ennen kuin edes vilkaisi paperinippuamme, että pyörät ei ole täällä…. No, ONPAS!
Mielipide pysyi samana, kunnes tuli joku toinen, joka tarkasti asian ja ohjasi toiseen toimistoon ja sieltä taas toiseen ja sieltä seuraavaan. Jossain kohtaa toimistorallia eräs veijari nappasi paperimme ja alkoi hoidella asiaamme. Marssimme perässä tiskiltä toiselle nimikirjoituksia kirjoitellen leimasimien paukkuessa.
Hänestä oli suuri apu ja tiesimmehän jo siinä vaiheessa, että ilmaista se ei olisi. No, lopuksi hän pyyteli 3000 bahtia (n.80€) ja sanoi joutuneensa vielä siitäkin jakamaan, että sai homman pyörimään. Oli kyllä ansainnut jokaisen Bathin. Lopputulemaksi Nepaliin jääneet tutunnäköiset laatikot vedettiin pumppukärryillä valtavasta varastohallista ulos lastauslaiturille. Olimme aloittaneet tullauksen aamu hdeksältä ja Mankit tulivat ulos varastosta kahdeksan tunnin sekoilun jälkeen klo. 17.00.
Kaiken kaikkiaan aikaa koko prosessiin kului kolme päivää toimistoissa juoksua ja viikko odottelua. Näin jälkeenpäin ajatellen asiat olisi voinut hoitaa aika paljon helpomminkin. Vaikka parissa päivässä, jos edes vähän olisimme ennakkoon selvitelleet asioita… Tai uhranneet vaikka kolme minuuttia sen tiedon löytämiseen netistä.
Mutta se ei nyt ole kuulunut tapoihimme.
Varastosta saimme vasaran ja sorkkaraudan lainaksi laatikoiden purkamista varten. Mankit kasattiin ajokuntoon tunnissa. Ja iloksemme akut olivat saaneet olla kiinni pyörissä. Ilmaa renkaisiin ja bensaakin oli jäänyt sen verran tankkiin, että pääsimme ensimmäiselle huoltikselle 7 km päähän täyttelemään.
Yöksi jäimme taas Bangkokiin, koska oli jo myöhä ja seuraavana päivän oli suunnitelmissa ajella varaosaliikkeitä läpi. Piti löytää uudet ketjurataspaketit. Rattaat nyt vielä olisivat menneet, mutta ketjut olivat venyneet ja etsimme taakse 3 hammasta suurempaa takaratasta. Eli alkuperäisestä 37 -> 40 hampaiseen, koska edellinen yhden hampaan muutos ei ollut tarpeeksi. Kaupungista löytyi isoja alan liikkeitä ja saimme kaikki tarvittavat osat. Illaksi ajelimme takaisin Pattikselle.
Kylillä taas tavalliseen totuttuun tapaan kyselimme eräästä vastaan tulleesta skootterikorjaamosta, josko voisi tulla vaihtelemaan öljyt heidän tiloihinsa. Sehän onnistui. Vielä kun oli sunnuntai ja asentajilla vapaapäivä, saimme kerrankin huoltaa ihan rauhassa ilman ylimääräisiä apukäsiä. Vaihdoimme bensan- ,ilman- ja öljynsuodattimet. Avasimme kytkinkopan, että saisimme putsattua myös karkeasuodattimen, joka ei niin likainen ollutkaan, mutta tarpeen tarkistaa. Samassa vaihtuivat ketjut ja rattaat. Uuden takarattaan pulttien reikiä jouduimme suurentamaan, että saimme ne sopimaan ja uudet ketjut piti lyhentää, mutta sekin onnistui hienosti korjaamo-olosuhteissa penkkiporakoneella ja rälläkällä. Ihan luksusta.
Rattaita vaihdellessa tuli huomattua myös takarenkaan laakereissa olevan jo kulumaa. Tuntui pientä rohinaa. Olisivat vielä menneet, mutta nyt oli hyvä ja helppo homma samassa uusia nekin. Kävimme vielä samana päivänä hankkimassa laakerit ja vaihdoimme ne seuraavana päivänä. Alkuperäiset vanhat laakerit näyttivät avatessa aika kuivilta. Avasimme myös uudet ennen asennusta ja rasvasimme ne, niin kestävät sitten sinne kuuluisaan maailman tappiin asti. Missähän sekin sijaitsee?
Myöhemmin rasvasimme myös eturenkaan vanhat laakerit, jotka olivat muuten kunnossa.
Aiemmin hankkimamme Honda Daxin ohjaustangot vaihtelimme ihan vain hotellin edessä kadulla. Kytkinpuolen tupen irroitukseen tarvitsi paineilmaa ja se hoitui ohimennen läheisessä korjaamossa, jonne kiikutimme myös vanhat ohjaustangot.
Lisäksi vaihdoimme Iranissa tekemämme tavaraboxin rautaiset pohjavahvistus/-korjauslevyt alumiinisiin. Niin saimme vähän painoa pois. Kuoppaiset tiet ja reilut 20-kiloisen tavaraboxin paino olivat olleet liikaa Juhan pyörän pakkarille, joka kaipasi myös hitsausta. Nämäkin hoituivat paikallisissa liikkeissä “itsepaveluna” parissa kolmessa päivässä. Mankit rupesivat olemaan taas iskussa ja suorastaan janosivat asvalttia. Ohjaustangon muutos paransi ajoasentoa huomattavasti ja välitykset olivat kohdillaan. Jaksaa hyvin vitosella vetää. Niin oli myös kuskeilla kaipuu tien päälle ja lähdettiin heti seuraavana aamuna jatkamaan, kun kaikki oli valmista.
Aluksi oli suunnitelmissa ajaa Kambodzan kautta Laosiin, mutta FVP-lupia haettaessa kävikin ilmi, että kaikki maarajat olivat suljettuna meneillään olevien rajaselkkausten takia. Niistä uutisoitiinkin aika laajasti, mutta emme uskoneet, että kaikki asemat olisivat kiinni. Siispä jo lupia haettaessa päätimme poistua Chong Mekin raja-asemalta Laosin puolelle.
Reitti kulki ajoittain Kambodzan rajaa myötäillen, etäisyyttä rajalle oli noin 20 km. Armeijan kalustoa oli liikkeellä jonkin verran, mutta muuten liikenne oli normaalia. Tykkien äänet kantautuivat hyvin rajalta päin.
Laosin rajalle tuli Pattikselta matkaa n.750 km, joka ajettiin kevyesti kahdessa päivässä. Totuttuun tapaan jäimme yöksi rajan tuntumaan, jotta seuraavana päivänä aamun voisi aloittaa rajamuodollisuuksilla.
Thaimaan puolella vielä kaikkien papereiden tarkastus ja passien leimaus. Seuraavaksi Laosin viisumi, siihen liitteeksi yksi kuva ja kun maksoi 50 € setelillä sai vielä 10 taalaa takaisin.
Pyöristä kysyttiin rekisteriotteet ja Carnet-paperit, vaikka Laos ei niin sanottu Carnet-maa olekaan. Niitä ei kuitenkaan täytetty tai leimattu. Sitten oli automaatti, johon piti näppäillä tiedot kulkuneuvosta, omistajatiedot ja maastapoistumisasema, jonka jälkeen kone sylkäisi tärkeän tarran, jolla sai taas lisää leimoja papereihin.
Pihalla kuljeksi myös kaveri, joka myi meille vakuutukset ja vielä sim-kortitkin. Kaikki kerralla. Lähes yhden pysähdyksen taktiikalla!
Helppo rajanylitys verrattuna moneen muuhun, ohi parissa kolmessa tunnissa. Seuraavaksi suuntana oli Vietnam ja siellä Nam Phaon raja-asema, jonne matkaa oli n.650 km. Sekin ajettiin parissa kolmessa päivässä, vaikka tiet olivat paikoin todella reikäisiä, huonokuntoisia ja hidastivat menoa. Etenkin pienipyöräisellä. Kun runsas rekkaliikenne vielä kierteli maanteiden reikäisiä kohtia, teki se liikenteestä varsin mielenkiintoista.
Pohjoisemmassa alkoivat taas mutkaiset vuoristotiet maisemienkin parantuessa. Vietnamin rajalle saavuttiin heti aamusta. Ilma oli kolea, kostean sumuinen ja vettä satoi. Oikeastaan ensimmäisen kerran tänä kautena satoi. Tiet olivat raskaan rekkaliikenteen alla menneet ihan liejuksi. Lisäksi olimme kastuneet matkalla sen verran, että nyt paleli.
Siitä asetelmasta lähdettiin taas vetämään koko prosessi läpi. Ensi leimasimme ulos Laosista ym. ajoneuvojen papereiden tarkastukset, josta jatkoimme Vietnamin virkailijoiden luo. Olimme jo aiemmin kiinnittäneet huomiota, että muilla oli jotain, mitä meiltä nyt puuttui. Salaperäinen punakantinen vihko, jota rajanylityksessä näytettiin. Ja vaikka kuinka yritimme luukulta toiselle todistella, että emme sellaista tarvitsisi, koska meillä oli Carnet, mikään ei auttanut.
Meiltä puutui taas luvat ajoneuvon väliaikaiseen maahantuontiin, johon edellytettiin matkanjärjestäjän käyttöä, koska ulkomaalaiset eivät voi tuoda ajoneuvoa maahan itsenäisesti. Tuonti on tehtävä lisensoidun vietnamilaisen matkanjärjestäjän kautta, joka hakee tarvittavat luvat yleisestä turvallisuusministeriöstä. Eli lähes samanlainen menettely kuin Thaimaassa, mutta pikaisesti netistä tarkistettua (siis tietenkin vasta rajalla!) hakuprosessiin olisi mennyt viikkoja!
Se ei tuntunut vaihtoehdolta.
Sinänsä Vietnamin väliin jääminen ei harmittanut, koska olimme aiempina vuosina kierrelleet Aasiaa polkupyörillä ja silloin ajoimme myös Vietnamin poikki ja tuli tutustuttua maahan.
Mutta yksi mikä oli selvää. Meidän piti palata Laosin puolelle. Vaikka meidät oli tunti sitten leimattu ulos sieltä ja viisumit mitätöity.
Alkoi taas häslinki ja huomasi, ettei tilanne ole heillekään ihan arkipäivää, koska tämä asema oli sellainen, jossa ei viisumeja myönnetty ja sellaista meiltä nyt kyseltiin. Tunti pari taas sekoilua paikasta toiseen ja muutamat puhelut niin lopputulemaksi päättivät lyödä “peruttu” leimat passin poistumisleiman päälle. Niin asia oli selvä.
Tietenkin automaatista tulostettiin uudet tarrat ajoneuvoihin niin kuin aiemminkin.
Niihin heitimme lennossa maastapoistumispaikaksi Kiinan ja Laosin pohjoisrajalla sijaitsevan Boten border crossing. Vakuutukset meillä jo olikin.
Palasimme nuolemaan haavoja samaan kylään, mistä aamulla lähdimmekin. Sadekin loppui heti Laosin puolella ja aurinko lämmitti taas mukavasti. Aloimme punnita eri vaihtoehtoja, että miten jatketaan. Kiinan reittiäkin hetken selviteltiin, jos olisimme ajaneet Hong Kongiin. Olimme yhteydessäkin paikalliseen matkanjärjestäjään, joka totesi reittimme Kiinassa kyllä mahdolliseksi… Mutta järjestelyt veisivät taas viikkoja aikaa ja tulisi todella kalliiksi järjestää luvat vain kahdelle moottoripyörälle ym. byrokratia päälle. Yleensä näitä järjestetään suuremmille ryhmille ja paikallisilla moottoripyörillä.
Olimme jotenkin umpikujassa Aasiassa ja seuraava suunnitelma oli mantereen vaihto. Joten aloimme järjestää Mankien lähetystä Laosista San Franciscoon ja arvelimme sen onnistuvan parhaiten Vientianesta, jos jostain.
Vietnamin rajan tuntuma Lak Saosta Laosin pääkaupunkiin Vientianeen oli n.370 km, eli päivän ajomatka. Tie myötäili melkein koko matkan Mekongia, jokea, joka on Kaakkois-Aasian suurin ja toimii Thaimaan ja Laosin rajana. Reitti oli hieno ja hyväkuntoiset tiet kivoja ajella. Matkalla näkyikin paljon turisteja skoottereilla kiertelemässä maisema “looppeja”.
Vientianessa aloimme kiertelemään huolintafirmoja, joilla olisi mahdollisuus järjestää ensisijaisesti lentorahtia Amerikan mantereelle. Laivarahtikaan ei aluksi ollut pois suljettu ja olisi ollut paljon huokeampi vaihtoehto, mutta olisi vienyt aikaa 45-50 pv. Lähes 2 kuukautta. Se oli liikaa.
Ja se minkälainen prosessi pyörien lähetys Laosin Vientianesta Amerikan mantereelle, San Franciscoon ilman minkäänlaisia esivalmisteluja ennakkoon oli tai onnistuisiko se yleensäkään… Tämä ja muut sekoilut toimikoot varoittavana esimerkkinä muille, miten EI TODELLAKAAN pidä asioita hoitaa! Ja toivommekin, että ensikerralla kirjoittelemme siitä teille “rapakon takaa”.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille seuraajille ja lukijoille.
Matkassa mukana:
#rukkamotorsport
#blacksevenoy
#stormmotor
#shoei
#hondabikes
#revoco
#nhteräs
#RVSTechnology
#valostore
#marone
