27 marraskuun, 2025
Jarin ja Juhan maailmanympärimatka jatkuu. Kesätauon jälkeen Monkeyt löytyivät intialaisesta varastosta johdot jyrsittyinä ja akut kuivina. Mutta matka eteni Intiasta Nepaliin ja Thaimaahan.
Tätä kirjoitellessani makoilemme jo Thaimaan Pattayan auringon alla odottelemassa Mankien saapumista Bangkokin Suvarnabhumin kentälle, mutta palataanpa ajassa parisen viikkoa taaksepäin perinteiseen isänpäivään, jolloin oli aika taas startata matka maailman ympäri.
Lensimme Dohan kautta Intian Kalkuttaan, jonne olimme viime keväänä jättäneet pyörät varastoon. Pyörissä on GPS-paikannus laitteet, ja olimme kesän aikana Suomesta seurailleet, että ne olisivat pysyneet suurin piirtein siellä minne ne jätimme.
Lennot sujuivat hyvin, mutta kylille saavuttuamme paikannus näytti, että pyörät oli siirretty toiseen varastoon n. 16 km päähän. Useiden sähköpostien, viestien, puheluiden ja kielimuurien jälkeen saatiin lopulta yhteyksiä edes joihinkin henkilöihin, joilla oli tietoa pyörien sijainnista ja ilmoittivat ajan ja paikan mistä voimme ne hakea.
Saimme taas huomata, että monikaan paikallinen, joka ei ole tekemisissä turistien kanssa ei juurikaan ymmärrä englantia. Tähän selvittelyyn ja odotteluun kului kolme-neljä päivää, jotka vietimme rähjäisessä hotellissa samaisen teollisuusalueen laitamilla. Tiesimme koko ajan GPS-paikantimen avulla suurin piirtein, missä hallissa pyörät ovat. Alue oli valtava hehtaarien kokoisine halleineen, yhdestä niistä löytyi kuin löytyikin 2 kpl Honda Monkeytä.
Kaukaa katsottuna ensisilmäys pyöriin näytti, että kaikki olisi kunnossa, mutta näin ei ihan ollutkaan. Rotta perheineen oli asustellut Mankeissa puolisenvuotta ja nakerrellut sähköjohdoista suojakuoria sieltä sun täältä. Puhelimen latausjohdot olivat kummastakin pyörästä tismalleen samasta kohtaa poikki! Penkin alla olleita varaosapusseja oli silputtu pehmikkeeksi ilmanputsarikotelon suojakuoren väliin, jossa oli hyvä kolo pesälle.
Mankit olivat myös toimineet rottien saniteettitiloina.
Vahingonkorvauksia paikalla olevilta henkilöiltä kysellessämme saimme vastaukseksi olankohautuksia ja sen perinteisen tonnin seteli -ilmeen. Kirjoitettiin myös myöhemmin sähköpostilla reklamaatio vahingoista Safe storageen, joka ei ihan niin “safe” ollutkaan…. Odottelemme edelleen vastausta.
Akut olivat myös aivan loppu eivätkä lähteneet edes pihalle tulleesta pickupista pummaamallamme apuvirralla toimimaan. Siispä tilattin varastoalueen kulmalle Bolt Taxi ja lähdettiin kylille etsimään akkuja, mitkä löytyivätkin yllättävän helposti ja läheltä. Ja sopuhintaan, 10€/kpl. Sähköjohtoja kursittiin kasaan varastosta löytyneellä pakkausteipillä ja uudet akut paikalleen niin avot! Mankit heräsivät henkiin.
Ja näin päästiin matkaan… ainakin joksikin aikaa.
Suunnitelmissa oli ajella Nepalin Katmanduun, jonne oli noin tuhannen kilometriä. Mutta jo parin tankillisen jälkeen kummatkin Mankit alkoivat oireilla lähes samaan aikaan ja identtisesti. Hyytyivät välillä vauhdista, jonka jälkeen vikatilaan, mutta kuittauksen jälkeen (virrat pois) käynnistyi taas ja pystyi jatkamaan. Näin mentiin jonkin aikaa, kunnes ei enää menty minnekään. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että sama vika kuin oli ollut aiemmin Pakistanissa. Bensansuodatin tukossa.
Suodattimet ovat tankin sisällä bensapumpun yhteydessä. Irrotimme tankit ja avasimme suodattimet huoltoaseman pihalla. Mustilta ne näyttivät (uutena varmaan valkoiset) ja hiekkaa jonkin verran. Putsaus suoritettiin hotellilta kähvelletyillä hammasharjoilla ja bensahuuhtelulla puolikkaassa vesipullossa. Ja lopuksi vielä tankin tyhjennys kokonaan. Ei kyllä uskottu, että vika siitä johtuisi mutta toimenpiteen jälkeen ovat taas toimineet hienosti!
Matkan varrella teimme myös uudet RVS käsittelyt öljyn sekaan moottorille ja bensan sekaan ruiskutusjärjestelmälle huolettomien kilometrien takaamiseksi myös jatkossa. Renkaisiin kaadoimme uudet litkut, joilla saimme paikattua vanhat vuodot ja toivottavasti myös tulevatkin.
Nepalin rajalle Raxaliin saavuttaessa edessä oli taas normaalit rajavelvollisuudet, mitkä sujuivat totuttuun tapaan. Toimistosta toiseen, niiden etäisyys toisistaan parhaimmillaan 4 km. Tieto- tai kopiokoneista ei tietoakaan. Kaikki kirjattiin käsin. Ja koko päivähän siinä meni. Paikallisten osalta rajaliikenne näytti melko vapaalta.
Alkoi olla jo pimeää, kun pääsimme rajalta jatkamaan, joten päätimme etsiä ensimmäisestä kylästä hotellin. Siinä välissä löysimme vielä automaatin, josta nostettiin käteiset, koska tarvittiin taas paikallinen SIM-kortti nettiä ja navigointia varten.
Huh, huh! Pitkä päivä! Vihdoin hotellille. Respassa ottivat passit ja alkoivat selaamaan sivuja ja kyselemään ”missäs herrojen viisumit on?” Ööö, no ei ole. Olivat vähän ihmeissään ja soittivat vielä rajalle ja kysyivät mitäs tehdään? Tääl olis pari turree ilman viisumia!
Asia selvä! Takaisin rajalle. Olimme päässeet maahan ilman viisumia! Emmekä itsekään sitä huomioineet. Mutta se ihmetytti, että olimme saaneet paikalliset SIM-kortit ilman viisumia. Ja jälkeenpäin mietimmekin, eipä ollut ihme, että se vaati vähän painostusta.
Onneksi takaisin rajalle matkaa ei ollut kuin muutama kilometri, mutta siinäkin meni tovi edestakas ajellessa ennen kuin tajusimme, että se hylätyn näköinen pimeä autiotalo tosiaan on paikka, jossa ne viisumit myönnetään. Saatiin tarrat passiin, takaisin hotellille ja kaikki hyvin.
Tie Raxalin rajalta Kathmanduun oli vuoristoista mutkaista tietä. Matkaa ei kertynyt kuin vajaa 200 km mutta koko päivä siihen kului. Puolet päivästä ylämäkeä, parhaimmillaan noustiin 2500 m korkeuteen, josta oli mahtavat maisemat Himalajan vuoristoon. Mankitkin jaksoivat reippaasti nousta raikkaassa vuoristoilmassa ilman mitään ongelmia.
Kathmandun kaupunkialueelle laskeuduttiin 1400 metriin. Korkeusvaihtelu tuntui myös lämpötilassa, jota oli 10 – 15 astetta vähemmän mihin olimme Intiassa tottuneet. Yöt tuntuivat viileiltä lämpötilan laskiessa alle kymmenen asteen, jolloin viimeistään kaivelimme Rukan Outlast -kerrastot pakeista käyttöön.
Olimme sopineet tapaamisen Kathmanduun paikallisen matkanjärjestäjän Blue Himalajan Mr. Nagulin kanssa, jonka yhteystiedot ja suositukset olimme saaneet taas suomalaiselta matkanjärjestäjältä Peter Panilta. Tästä kontaktista oli suuri apu lentorahdin järjestämisessä Nepalista Myanmarin yli Thaimaahan. Ja tämä menettely siksi että Myanmarin läpi emme voineet ajaa koska maarajat edelleen kiinni. Ajaminen Tiibetin ja Kiinan kautta ei ollut meille vaihtoehto. Liian kylmää!
Edellisellä kaudellahan yritimme saada rahtia Intiasta, mutta totesimme sen mahdottomaksi.
Mutta nyt se onnistui Nepalista. Heti saavuttuamme Kathmanduun Mr. Naguli alkoi järjestelemään rahtia yhdessä paikallisen huolintayhtiön kanssa ja parin päivän päästä olimme jo kentällä purkamassa pyöriä laatikkoon. Asioiden järjestyessä ja odotellessamme oli hyvin aikaa tutustua kaupunkiin.
Pakkauspäivänä huolintayrityksen kaverit olivat jo valmistelleet ja lastanneet laatikon osat pick upin lavalle. Seurasimme autoa kentälle, missä varsinainen pakkausoperaatio alkoi. Eturengas, etulokari, ohjaustanko ja peilit irti. Bensat imettiin tankista sen mitä nyt lapolla ulos tuli. Öljyt sai jäädä koneeseen. Akkukin sai jäädä, vain johdot irti! Vähän ihmetytti… akku lentokoneen rahdissa! Renkaista vähennettiin paineita, runko sidottiin narunpätkillä ja etuhaarukka naulattiin tukikepeillä puiseen aluslavaan. Sisään mahtui vielä kypärät ja Rukan ajotakit. Kumpikin Manki omaansa laatikkoon. Sivut ja kansi vasaroitiin kiinni. Pannat ympäri. Nimi ja puh.nro. kanteen. Auttavia käsiä oli ilma täynnä, joten hommassakaan ei juuri tuntia kauempaa mennyt. Lopuksi koko komeus nostettiin vaa’alle, joka näytti 161kg.
Vielä viimeinen silmäys laatikoihin, jotka hävisivät rullia pitkin kentän uumeniin. Seuraavana päivänä lensimme Bangkokiin, josta jatkoimme tänne Pattayalle odottelemaan pyörien saapumista. Lupailivat Mankit seuraavan päivän lennolle, mutta taas kerran GPS-paikannus paljasti, että pari kolme päivää meni, ennen kuin edes lähtivät Kathmandun kentältä.
Mutta se, minkälainen operaatio on saada Mankit ulos tullista ja liikenteeseen Thaimaassa onkin oma tarinansa… siitä lisää ensi kerralla.
Matkassa mukana:
#rukkamotorsport
#blacksevenoy
#stormmotor
#shoei
#hondabikes
#revoco
#nhteräs
#RVSTechnology
#valostore
Reissua voi seurailla Instagramista
@jarisway
@juha.kauhanen75
