Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin – Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
Rossi korostaa, että hän ei ole oikeastaan edes ajatellut asiaa.
Ei siitäkään huolimatta, että hänen taustoilleen pitkän uran aikana näkyvästi kuulunut Davide Brivio johtaa tässä vaiheessa ainakin Suzukin testiprojektia.
– Ajan niin kauan Yamahalla, kun pystyn taistelemaan podiumsijoituksista ja voitoista, Rossi vihjaa jopa mahdollisesta jatkosopimuksesta nykyisen työnantajansa kanssa.
– Tämä on minun tiimini ja mikä tärkeintä, M1 on minun pyöräni, sanoo Ducatille turhan toivioretken tehnyt Rossi painokkaasti.
Rossi on MotoGP-luokan MM-pisteissä neljäntenä, kun 18 osakilpailun kaudesta on ajettu puolet.
MotoGP-sarja palaa meneillään olevalta kesätauolta tositoimiin 16.-18. elokuuta Indianapolisin radalla Yhdysvalloissa.