Yamaha vahvisti – Valentino Rossi jatkaa vielä ainakin kaksi vuotta

Rossi aloittaa jo 13:nnen kauden Yamahalla tulevana viikonloppuna Qatarissa. Italialainen on voittanut Yamaha-vuosinaan neljä maailmanmestaruutta.

Rossi on Yamahan kaikkien aikojen menestynein kuljettaja. Mestaruuksien ohessa hän on voittanut 56 GP-kilpailua, ollut 43 kertaa kakkonen ja 35 kertaa kolmas yhteensä 206 startissa.
Viime vuonna Rossi voitti Hollannissa ja oli kuudesti podiumilla, sijoitus MM-sarjassa oli viides.

”Kun allekirjoitin edellisen sopimukseni Yamahan kanssa maaliskuussa 2016, mietin, että tämä taitaa olla viimeinen sopimukseni Yamahalle. Tulin kuitenkin näiden vuosien aikana siihen tulokseen, että haluan yhä ajaa ja olla MotoGP-kuljettaja. Mutta erityisesti haluan ajaa Yamahan M1:llä, se saa minut tuntemaan oloni hyväksi”, Rossi sanoi.

”Haluan kiittää Yamahaa ja erityisesti Lin Jarvisia sekä Maio Meregallia luottamuksesta, sillä haaste on suuri; minun on oltava huippukuljettaja vielä yli 40-vuotiaana. Tiedän, että se vaatii paljon töitä ja harjoittelua, mutta olen valmis siihen. Motivaatota minulta ei todellakaan puutu, siksi tein jatkosopimuksen”, Rossi kertoi.

Tiimipäällikkö Lin Jarvis oli myös erittäin tyytyväinen Rossin jatkoon.

”Valentinon uusi sopimus on paras mahdollinen tapa juhlistaa uuden kauden alkua. Vaikka uutinen ei ehkä yllätä, olen varma, että se ilahduttaa miljoonia Valentinon faneja. Pääsimme lopulta helposti sopimukseen. Tehdastiiminä tarvitsemme voittoihin kykenevät kuljettajat. Vaikka Valentino on jo 39-vuotias, hän on yhä huippukuljettaja. Hän on ihan yhtä sitoutunut kuin aina ennenkin. Meidän tehtävämme Yamahalla on nyt tarjota hänelle pyörä, millä hän voi taistella mestaruudesta”, Jarvis kertoi.
 

Uusin numero