Yamaha MT-07 / Honda CB 650 F / Kawasaki ER-6N / KTM 690 Duke

Pienet nakupyörät ovat vakiinnuttaneet suosionsa ja on helppo ymmärtää, miksi. Ne ovat edullisia ostaa ja omistaa, mutta niiden tarjoama hupiarvo on erittäin suuri. Aiemmin tylsinä aloittelijamalleina pidettyjen pyörien luokka loi nahkansa Kawasakin esiteltyä ER-6n:n vuonna 2006, ja siitä lähtien luokkaan on ilmestynyt runsaasti toinen toistaan värikkäämpiä kulkineita. Suunnilleen saman kokoiset mallit poikkeavat valmistajiensa filosofioiden mukaisesti toisistaan, joidenkin ollessa todellisia maanteiden yleiskoneita, kun toiset taas ovat erinomaisia kapealla käyttöalueella. Mutta mikä on paras? Sen selvittämiseksi testasimme neljä alle 700-kuutioista nakupyörää. 

Hondan uusin ase, CB 650 F, poikkeaa muista testipyöristä tehokkaalla ja villisti ulvovalla nelisylinterisellä moottorillaan. Tänä vuonna esiteltyyn malliin kohdistuu melkoiset odotukset, sillä se korvaa suositun CB 600 F Hornetin. Kyseessä on täysin puhtaalle paperille piirretty pyörä, jolla ei ole mitään yhteistä edeltäjänsä kanssa.   
Itseoikeutetusti mukana on luokan kestosuosikki, Kawasaki ER-6n, jonka kolmas sukupolvi esiteltiin vuonna 2012. Peruskonsepti on pysynyt samana mallin esittelystä lähtien, mutta uusimman version runko on huomattavasti entisiä parempi. Päivityksen yhteydessä kaksisylinterisen, 649-kuutioisen moottorin ala- ja keskialueelle on saatu aiempaa reippaammin suorituskykyä.
Kawasakin tavoin myös KTM Duke on myös ollut mallina kuvioissa pitkään. Kaksi ensimmäistä versiota olivat raakoja supermotoja, mutta kolmas, helpommin lähestyttävä malli nousi huimaan suosioon. Vuonna 2012 esitelty neljäs sukupolvi on vielä sitäkin hiotumpi, mutta supermotojuuret ovat vielä ilmeiset – niin hyvässä kuin pahassa. Tänä vuonna 690 Duken moottorinohjausta on hienosäädetty edelleen, mutta iso yksimukinen on hienostuneenakin muihin testipyöriin verrattuna epäilemättä raaka tapaus. 
Hondan lisäksi luokan toinen täysin uusi tulokas on Yamahan MT-07, joka henkii The Dark Side of Japan -asennetta. Kawasakin tavoin Yamaha luottaa kaksisylinteriseen moottoriin, jonka 689 kuutiota on säädetty tuottamaan voimaa aivan alakierroksilta alkaen. Valmistajan vääntäväksi kehuman moottorin lisäksi odotuksia nostaa muihin nousevan auringon maan pyöriin nähden matala paino. Mielenkiintoa ei ainakaan vähennä Yamahan edullisin hinta. 
Testijoukko koostui allekirjoittaneen lisäksi päätoimittaja Magnusista, Ruotsin toimituksen Jontesta ja stunt-kuljettaja Matista. Testi ajettiin kesäisen Tuhkolman ympäristössä, jossa pyörät näkivät kaupungin vilinän lisäksi reilusti mutkia sekä moottoritietä. Suorituskykymittaukset ajettiin totutusti Lundan lentokentällä.
   
Honda CB 650 F:llä on suuret saappaat täytettävänään; uusi malli korvaa nimittäin pitkään kuvioissa olleen Hornetin. Osittain lainsäätäjienkin ansiosta vallalla olevasta downsizing-trendistä kertoo edeltäjää pienempi teholukema. Honda on siitä huolimatta testijoukon selkeä tehokuningas reilulla 78 takarengashevosvoimallaan. 
Neutraali ajoasento on erinomainen, vaikka rivinelonen tekeekin kompaktiudestaan huolimatta pyörän hieman muita leveämmäksi. Näkymä kuljettajan paikalla on jokseenkin askeettinen. Kytkimet ovat asialliset, mutta kaksiosainen digitaalimittaristo jättää selkeydeltään hieman toivomisen varaa. Jarruvivussa on säätö, kytkinvivusta se puuttuu. Melko kapea ohjaustanko tekee muuten verrattaen kankeasta pyörästä kätevän ruuhkaisessa kaupungissa.
Ajossa Honda on ennen kaikkea mukava. Satulassa viihtyy mainiosti, pintapehmeä jousitus nielee epätasaisuudet hyvin ja nakupyöräksi tuulensuoja on erittäin toimiva. Ainoa kauneusvirhe on korkeilla käyntinopeuksilla esiintyvä värinä. 
Kytkimen jousimainen tuntuma vaatii totuttelua, mutta kun sen kanssa pääsee sinuiksi, on Hondalla helppoa ottaa nopeita lähtöjä. Vaihteisto toimii juuri niin hienosti kuin Hondalta voi odottaa, mikä on hyvä, sillä vaikka CB 650 F on kiihtyvyydeltään ja huippunopeudeltaan porukan ykkönen, tarvitsee se kierroksia edetäkseen ripeästi. Moottori kyllä vetää isollakin vaihteella tasaisen nöyrästi ja täysin protestoimatta tyhjäkäynniltä alkaen, mutta matalilla kierroksilla suorituskyky ei ole varsinaisesti räjähtävä. 
Ajossa pyörä on vakaa, mutta pehmeän jousituksen rajat tulevat nopeutta nostettaessa pian vastaan, kun vaimennukset eivät yksinkertaisesti riitä. Takajousitus on paremmin tilanteen tasalla, mutta epätasaisuuksissa keula lyö helposti läpi. Lisäksi esimerkiksi jarrutusmittauksissa se painuu saman tien – tosin ei holtittomasti – pohjaan. Vakaus ei kuitenkaan kärsi ja Honda pysähtyy eleettömästi ja turvallisesti, ainakaan tasaisella kiitoradalla jarrutettaessa. Paniikkijarrutus pomppuisella maantiellä keula lähes stopparilla voisi sen sijaan aiheuttaa jännitystä elämään. 
Kookkaista jarrulevyistä ja ABS:n nopeasta sekä luottamusta herättävästä toiminnasta huolimatta jarrutusmatka on testin pisin. 

Vanha tuttu Kawasaki ER-6n on ehkä hieman yllättäen testijoukon sportti, niin ajoasennon kuin fiiliksenkin osalta. Polvikulma on melko tiukka, sillä jalkatapit on sijoitettu korkealle ja taakse. Ohjaustanko sijaitsee muihin verrattuna melko pikällä edessä. Ajoasento rohkaisee aktiiviseen ajoon ja kapeaan pyörään saa hyvän tuntuman, mikä lisää sporttista fiilistä entisestään. 
Mittariston edessä oleva pikkuruinen tuulisuoja ohjaa ajoviiman pois kuljettajasta huomattavasti paremmin kuin sen ulkonäkö antaa odottaa. Analoginen kierroslukumittari on selkeä ja sen alta löytyvä digitaalinäyttö sisältää muut tarpeelliset tiedot, tosin hieman vähemmän selkeässä muodossa. Sekä kytkin- että jarruvipu ovat säädettävät.
Moottori käy siististi ja värinättömästi. Se vastaa kaasuun reippaasti, tehontuotto on tasaista eikä vääntökäyrässä ole piikkejä kumpaankaan suuntaan. Tasaisuudestaan huolimatta moottorin luonne on hauska ja sitä kierrättelee ilokseen – vaikka vain kivojen äänien vuoksi. 
Suorituskykymittauksien yhteydessä Matti mainitsee kytkimen pehmeästä ja epämääräisestä tuntumasta, mutta seikka ei ole häiriöksi normaalissa ajossa. Vaihteiston toiminta on kevyttä, mutta siitä puuttuu tietty selkeys. Vaihteet kuitenkin kytkeytyvät luotettavasti eikä välivapaita esiinny. 
Vaikka Kawasaki viihtyy hyvin missä tahansa ympäristössä, elementissään se on mutkateillä, missä se on kevyt ja tasapainoinen ajettava. Jousitus toimii kaikissa tilanteissa eleettömästi sekä johdonmukaisesti, ja alustan rajojen löytämiseksi saa ajaa varsin reippaasti. Varhaisempia malleja kiusanneesta rungon joustamisesta ei ole tietoakaan. Jousituksen sporttisuudesta huolimatta se nielee epätasaisuudet ilman dramatiikkaa. Kawasakilla onkin onnistuttu kehittämään hyvä kompromissi katuajoon: ER-6n on alustaltaan japanilaisista selvästi paras.
Alustan lisäksi myös jarrut ovat tilanteen tasalla. ABS toimii nopeasti ja yli kahdensadan kilon painosta huolimatta Kawasakin vaatima jarrutusmatka on toiseksi lyhin.   

Joukon pahis on KTM 690 Duke. Ajoasento leveine ohjaustankoineen ja verrattaen korkeine satuloineen on supermotomainen. Pyörä suorastaan houkuttelee räppäilyyn heti, kun sen päälle istuu. Siirtymäpätkille valitsee kuitenkin mieluummin jonkin toisen pyörän, sillä KTM:n olematon tuulisuoja ja voimakkaasti tärisevä moottori vievät passiivisesti satulassa istuvan ajatukset keskiaikaisiin kidutuskammioihin. Mutkia reippaasti ajettaessa on kuitenkin niin hauskaa, että tärinät unohtuvat. Riemua rajoittaa kuppimainen satula, jonka päällä liikkuminen on hankalaa.  
Mittaristo on jo vuosien takaa tuttua KTM:ää – se alkaa vaikuttaa hieman vanhanaikaiselta. Bensamittaria jää kaipaamaan ja vaihdenäyttö ei ole selkeimmästä päästä. Vanhanaikaista on myös moottorinohjauksen asetusten vaihtaminen satulan alta. Sekä jarru- että kytkinvipu ovat säädettävät.
KTM:n ohjaustanko kääntyy reilusti, joten kääntösäde on pieni ja kevyen pyörän käsittely on todella helppoa. Kotarin alusta on aivan omaa luokkaansa. Säätöjen puuttuminen ei haittaa, vaan jousitus toimii tasapainoisesti, mukavasti ja luottamusta herättävästi kaikissa tilanteissa. 
Moottori vastaa innokkaasti kaasuun ja siinä on hyvin voimaa. Se on kuitenkin tarkka käytetyistä kierroksista, eli vaihteita joutuu vaihtamaan usein. Onneksi KTM:n kevyt nestekytkin on liikkeellelähdön jälkeen nelikon paras. Nopeissa starteissa se kuitenkin haukkaa helposti puutteellisen tuntuman vuoksi. Luistotoiminto on sen sijaan erinomainen. 
Vaihteisto on toiminnaltaan hyvä, joskin merkille tyypillinen. Jos kuljettajalta puuttuu määrätietoisuutta, on todennäköisyys välivapaan löytämiselle suuri, mutta oikein käytettynä vaihteisto on erittäin selkeä. Jalkatapin ja vaihdepolkimen väli on huomattavan pitkä, melkein kuin crossisaappaille tarkoitettu. KTM:n välitykset ovat lyhyet, mutta pyörään nähden toimivat. Duke on ainoa, jonka huippunopeuden määrää kierrosrajoitin, tässä tapauksessa noin 193 km/h nopeudessa. 
Kevyt pyörä pysähtyy jarrutusmittauksissa yhdestä etulevystään huolimatta lyhyimmällä matkalla – lähes kolmen metrin marginaalilla. Jarruttaessa saa kuitenkin olla tarkkana, sillä ABS ei ole paniikkijarrutuksessa lainkaan tilanteen tasalla ja Duke muuttuu takarenkaan keventyessä suorastaan vaarallisen epävakaaksi. Ongelma poistuu kytkettäessä ABS pois, mutta se puolestaan voi aiheuttaa toisenlaisia hengenhaukkomisia.

Yamaha MT-07 on yhdessä asiassa omaa luokkaansa: se on ABS-jarrulla varustettuna versionakin testin halvin reilun 500 euron marginaalilla. Näin edullisissa moottoripyörissä prosentuaalinen hinnan ero on merkittävä ja se näkyy kuluvan vuoden myyntitilastoissa. Edullinen hinta ei onneksi ilmene muita matalampana laatuvaikutelmana.
Toinen huomionarvoinen seikka on paino. Yamahalla on ilmeisesti oivallettu, että kevyet pyörät ovat hauskoja, ja MT-07 painaa kin huomattavasti muita japanilaisia vähemmän. Keveys näkyy myös helppona käsiteltävyytenä hitaassa vauhdissa. Kun Yamahan kääntösädekin on pieni, on MT-07 siinä suhteessa lähes KTM:n tasoa. 
Yamahan ajoasento on hieman erikoinen, sillä jalkatapit on sijoitettu melko korkealle eteen ja ohjaustanko on kapeahko. Mittariston osalta Yamaha on puolestaan porukan ykkönen, vaikka alareunaan sijoitettu digitaalinen kierroslukumittari vaatiikin totuttelua. Sama koskee myös logiikaltaan poikkeavaa yhdistettyä starttinappulaa ja tappokatkaisijaa. Säätö löytyy vain jarruvivusta. 
Rivikakkosen luonne on hauska ja vääntöä on mukavasti käytössä aina alakierroksilta saakka. Kaasu on tietyissä tilanteissa hieman nykivä, muttei häiriöksi asti. Reippaasti vääntävä kone yhdistettynä lyhyeen akseliväliin tekee pyörästä varsin kevytkeulaisen.
Yamahan suurin akilleen kantapää on jousitus. Vaimennukset ovat auttamatta liian miedot ja jousetkin tuntuvat painavampien kuljettajien alla pehmeänpuoleiselta, kun vauhtia nostetaan. Se on sääli, sillä erittäin aggressiivisella ohjausgeometrialla varustettu Yamaha on herkkä ajettava ja vaihtaa suuntaa kuin ajatuksen voimalla. Alustan puutteet tekevät pyörästä kuitenkin jokseenkin rauhattoman.
Kytkimen tuntuma on jousimainen ja nopeissa lähdöissä se täristää ikävästi. Vaihteisto sen sijaan toimii hyvin, ottamatta lukuun valitettavan pientä etäisyyttä vaihdekiksin ja jalkatapin välissä.  
Jarrutettaessa ABS toimii nopeasti, mutta selkein pulssein. Alustan pehmeys ja aggressiivinen ohjausgeometria tekevät itsensä tietyiksi myös jarrutettaessa, sillä pyörä muuttuu kovissa jarrutuksissa epävakaaksi. 

Muutaman satulassa vietetyn päivän jälkeen oli aika summata pisteet. Pyörien paremmuudesta päästään yleensä melko luotettavaan konsensukseen jo testin kuluessa, mutta tällä kertaa kuljettajien mielipiteet tuntuivat menevän täysin ristiin. Lopullinen järjestys selvisikin vasta pistetaulukon ynnäämisen jälkeen. Erot muodostuivat poikkeuksellisen pieniksi, minkä voi tulkita todisteeksi testipyörien korkeasta tasosta.  
Testissä neljänneksi sijoittui 407 pisteellään Yamaha MT-07. Se on hauska, kevyt ja ketterä moottoripyörä persoonallisella moottorilla varustettuna, mutta jousitus ei valitettavasti yllä muun pyörän tasolle. Edullisuus antaa kuitenkin puutteita anteeksi, ja hintaansa nähden Yamaha on erinomainen valinta. 
Jaetulle kakkossijalle päätyivät 414 pisteellä Honda CB 650 F ja Kawasaki ER-6n. Vaikka pistesaalis on identtinen, ovat pyörät keskenään varsin erilaisia. 
Hondan mukavuus ja tehokas moottori tuovat pyörälle paljon pisteitä. Se on hyvä pyörä, joka pärjää hienosti jokaisella osa-alueella, eikä sillä ole selkeitä heikkouksia. Se on kuitenkin ainoa, jolta puuttuu oma, selkeä luonne ja se jää ikävä kyllä testin värittömimmäksi pyöräksi. 
Selvästi sporttisempi Kawasaki suoriutuu sekin tasaisen varmasti joka osa-alueella. Kawasaki on vuosien saatossa jalostanut ER-6n:stä oivallisen moottoripyörän, joka on helppoudestaan huolimatta huomattavasti hauskempi kuin mitä numerot antavat ymmärtää.

Testin voittajaksi kruunataan – ehkä hieman yllättäen – KTM 690 Duke yhden vaivaisen pisteen erolla Hondaan ja Kawasakiin. Se on lyömätön väline hupailutarkoituksiin, mutta mukavuudesta sen kohdalla ei voi puhua. Pisteitä KTM kerää erityisesti alustan, jarrutehon ja ajo-ominaisuuksien osalta. Tähän ei voi olla vaikuttamatta liki kahdenkymmenen kilon marginaalilla kevyin paino. 
Tällä kertaa ajettavana oli neljä hyvää, vaikka erilaista moottoripyörää. Pyrkimys edullisuuteen pakottaa valmistajat tekemään kompromisseja, mikä näkyy pistetaulukossa. Kaikki pyöristä ovat jollain osa-alueella kärjessä tai ainakin sen välittömässä tuntumassa. Enää ei tarvitse kuin miettiä, mitä ominaisuuksia itse arvostaa.

Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Simon Hamelius