Yamaha-kuljettajat vakuuttavat: ”Välillämme ei ole mitään riitaa”

Media alkoi heti lietsoa kaksikon välille skismaa, sellaista mitä Rossin ja Jorge Lorenzon välillä tiimissä usein nähtiin. Molemmat kuljettajat vakuuttivat, ettei väleissä ole mitään vikaa.

”Väleissämme ei ole mitään vikaa, tästä ei jäänyt huonoa fiilistä. Se oli ihan normaali tilanne, jossa osat olisivat voineet olla toisinkin päin. Olin ajamassa hyvää kierrosta, kun Valentino tuli omalle kierrokselleen, hän ei nähnyt minua”, Vinales sanoi Motorsport.comilla.

Vinaes osoitti kuitenkin mieltään heti tilanteen jälkeen radalla.

”Totta kai olin vihainen siinä hetkessä, jokainen kuljettaja on, jos ei pysty ajamaan hyvin alkanutta kierrosta loppuun”, espanjalainen selitti.

Vinales lähtee illan kilpailuun kakkosruudusta, hän jäi aika-ajossa Marc Marquezille 0.130 sekuntia. Rossi lähtee kolmosruudusta, mutta jäi Vinalesista peräti 0,8 sekuntia. Italialainen kommentoi myös Yamaha-miesten kahinointia.

”Ei siinä ollut kontaktia onneksi. Maaliviivan jälkeen huomasin, että Maverick sanoi minulle jotakin ja ajattelin, että hitto, mitähän oikein on tapahtunut. Minulla ei ollut siitä hajuakaan. Hidastin siinä mutkassa kyllä, mutta en todellakaan nähnyt Maverickia”, legenda totesi.