Webb avaa Qatarin yön kulkua: FIM vahvisti Kallion kakkossijan

Kilpailussa toiseksi ajaneen ja sekunnin Kallion edelle ehtineen Nakagamin Kalex-pyörässä havaittiin teknisessä tarkastuksessa sääntöjen vastainen ilmansuodatin.

Asia eteni sen jälkeen maaliin tiukan protokollan mukaan.

Kilpailun johto ilmoitti Nakagamin hylkäyksestä ensin IDEMITSU Honda Team Asialle. Tiimi teki vastalauseen, jonka kilpailun johto kumosi. Lopullinen päätäntävalta oli FIM:llä, joka kuuli edelleen molempia osapuolia. Tiimillä on tällaisessa tapauksessa oikeus vedota FIM:n puoleen.

– FIM ilmoitti molempia osapuolia erikseen kuultuaan, että he pitäytyvät päätöksessämme. Kilpailun johdon päätös siis pitää ja kilpailun tulokset on muutettu, uusiseelantilainen Webb kertaa tapahtuman kulkua.

Inhimillinen erehdys
ei sulje sääntörikettä

Webb kertoo uskovansa vakaasti, että Nakagamin tapauksessa kyse oli inhimillisestä erehdyksestä, eikä suinkaan tahallisuudesta.

– Se oli yksinkertaisesti virhe. He olivat asentaneet pyörään vastaavan osan, joka ei ole kuitenkaan sama, mitä sääntökirjan mukaan tulee käyttää. He tulkitsivat sääntökirjaa väärin luullen, että tuo kyseinen osa on sallittu. Valitettava väärinkäsitys, mutta he käyttivät sääntöjen vastaista osaa.

Webb korostaa, että sääntökirja on kilpailun johdolle se opus, jota noudatetaan kirjaimellisesti. Selityksille ei löydy mitään sijaa.

– Teknisissä asioissa se on joko mustaa ja valkoista. Tekninen tarkastus joko läpäistään tai ei. Ja jos sitä ei läpäistä, niin vaihtoehtoja ei ole olemassa. Se johtaa hylkäämiseen.

MM-kausi jatkuu vajaan kolmen viikon kuluttua Austinin radalla Teksasissa.
 

Uusin numero