Ville Valtonen tuplavoittoon Motoparkissa

Päivän SM-luokista Superstock 600 vaikutti alkuun eilisen toistolta. Vertti Takala rutisti kisan alkuvaiheessa ohi Felix Nässistä letkan keulille ja kaksikko näytti jälleen karkaavan muilta. Kovaa vauhtia ylläpitänyt Takala lipesi kuitenkin rajusti nurin vain muutaman kierroksen jälkeen. Mies itse selvisi hurjasta kaatimisesta vammoitta mutta pyörä kärsi melkoiset vauriot.

Felix Nässi siirtyi kärkeen ja sai kantaansa Peter Palorannan. Tässä järjestyksessä mentiin kisan toiseksi viimeiselle kierrokselle asti. Sitten Paloranta iski, meni ohitse ja piti paikkansa ruutulipulle asti. Lähdön kolmanneksi ajoi Aki Valkila.

Palorannan tämän päivän suorituksen arvoa nostaa se, että häneltä ei moista venymistä ehkä osattu odottaa. Kokenut Paloranta on kuulunut kansalliseen kärkeen kauan, mutta varmaotteista kuljettajaa on harvemmin palkintokorokkeella nähty.

Peter Paloranta totesi ennen kauden alkua ajajayhdistyksen kausioppaassa, että tähän kauteen hän on valmistautunut paremmin ja kovemmin kuin koskaan. Esimakua miehen uudesta otteesta saatiin jo avauskisan aika-ajoissa, ja nyt kauden toinen osakilpailu toi sijat kolme ja yksi. Hienoa nähdä tällainen panostus ja sen tulos kokeneelta kilpa-ajajalta.

Päivän toinen SM-luokka oli Superbike, jonka voittoon ajoi eilisen tapaan ylivoimaisella otteella Ville Valtonen. Kakkossijan ajoi eilisen tapaan Mika Hautala, joka hänkin ajaa nousujohteista kautta. Eilisen kolmonen ja hallitseva Suomen mestari Jani Rättö lipsautti nurin kisan puolivälin jälkeen, mutta pystyi jatkamaan maaliin asti ja nappaamaan talteen tukun arvokkaita SM-pisteitä. Hautalan jälkeen tämän päivän kolmanneksi ajoi Jan Kopponen.

Suomen Cup -luokissa Superstock 600 B -luokan voiton vei Jani Kinnunen. Superbike B:n ykkönen oli eilisen tapaan Osmo Räisänen. Sivuvaunuissa viikonloppu päättyi myös tuplavoittoon, kun pari Markku Artiola / Kasper Arokivi ohitti ruutulipun ykkösenä. MiniGP:n voittoon ajoi eilisen kakkonen Rico Salmela ja eilen voittanut Arttu Matikainen oli toinen.

Päivän kaikkien luokkien täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta: www.race-monitor.com/Results/Race/70028

Road Racingin SM-sarja jatkuu 20.-22.7. Kemoran radalla Vetelissä.

Uusin numero