Viisinkertainen maailmanmestari ja Moottoriliiton toimitusjohtaja testasivat kansainvälisen tason

Torinon lähistöllä sijaitseva rata oli raivattu puuterimaisen pehmeälle hiekkakentälle ja kisan aikana hiekan joukosta nousi esiin menneiden vuosien henkeen sopien kookkaita kiviä.

Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja, motocrossin MM-erävoittaja, Kurt Ljungqvist osallistui 80-luvun kuljettajien sarjaan. Ljungqvist otti startin ensimmäisessä erässä ja ajoi varmasti maaliin sijalla neljä. Toisessa erässä starttimutkassa tapahtunut pyörän sammuminen tiputti hänet joukon viimeiseksi. Maalissa hän oli 12:s ja kokonaiskisassa kahdeksas.

”Sammutin pyörät molemmissa erissä lähtömutkaan ja se tietenkin ottaa päähän. Vaikka ajo sujui tyydyttävästi, oli hieman vaikeuksia päästä pyörän kanssa sinuiksi, eikä näin lyhyessä ajassa oikein ehdi ihmeitä tehdä. Olen kuitenkin yleisesti ottaen tyytyväinen tapahtumaan ja kiitollinen mahdollisuudesta osallistua siihen”, Ljungqvist kertoi.

Enduromestari Samuli Aro ajoi sekä perhekisan että henkilökohtaisen kilpailun 90-luvun kuskien sarjassa. Ensimmäisessä erässä mies oli seitsemäs, mutta joutui keskeyttämään toisen erän teknisten ongelmien takia. Perhekisassa Aro ajoi omassa erässään toiselle sijalle ja poika Emppu Aro oli maalissa kuudes varmistaen Aron perheelle pronssimitalin.

”Aamulla rata oli kovin pölyinen ja hiekan joukossa olleet kivet tekivät lisää haastetta. Perhekisa meni kuitenkin niin hyvin kuin voi kahden kuukauden ajotauon jälkeen olettaa, varsinkin kun vastassa on MM-tason kuskeja. Ajo kulki myös henkilökohtaisessa kisassa hyvin, kunnes tekninen murhe tuli”, Aro kertoo.

90-luvun kuskien luokassa Miska Aaltonen otti startin nimiinsä ensimmäisessä erässä, mutta koko viikon vaivannut flunssa vei voimia ja maalissa hän oli vasta yhdeksäs. Toisen erän viides sija nosti kuitenkin miehen lopputuloksissa viidenneksi.
”Podium-sijoitusta lähdin hakemaan, eli siinä mielessä olen hieman pettynyt. Taso on koko ajan noussut tässä kisassa, nyt 90-luvun kisassa oli mukana MM-kuskeja. Mutta ensi vuonna tullaan uudelleen ottamaan se podiumpaikka”, Aaltonen kommentoi.
 

Uusin numero