Video: Blackseven Husqvarna SH Racing-tallin SM-avaus

Mauno Nieminen ajoi MXCA-luokassa eräsijat 4 ja 2. Pisteissä Nieminen on toisena.

Samuli Jokiniemen viikonloppu oli mollivoittoisempi. Eräsijat 13 ja 29 oikeuttavat pisteissä yhdeksänteentoista sijaan.

– Ennen kilpailua jännitti, mutta fiilis oli luottavainen. Aika-ajossa olin neljäs, radan ollessa jo todella haastavassa kunnossa. Ensimmäinen startti vähän epäonnistui, mutta pääsin nopeasti kärjen vauhtiin. Puolessa välissä erää rytmi vähän katosi, kun ajoin yksin neljäntenä. Toinen startti onnistui hyvin ja ajo oli rennon varmaa. Olen todella tyytyväinen tähän viikonloppuun. Tavoitteet seuraavassa osakilpailussa on kolmen joukkoon. Hyvällä mielellä eteenpäin, kertoi Nieminen, 12.

– Aika-ajojen 15. sija ei ollut yhtään sitä mitä hain, tosin marginaalit olivat aika pieniä. Ekan erän startti epäonnistui, mutta sain paikattua varmalla ajolla kohtuullisen sijoituksen. Toisessa erässä startti oli parempi, mutta harmittavasti erän viimeisillä kierroksilla kivi meni rattaan ja ketjun väliin, siitä nurin ja tipuin kahdeksannelta sijalta aivan hännille. Mieli on nyt tosi maassa, mutta mitään ei ole vielä menetetty ja Kuopioon lähdetään taas yrittämään uudestaan, totesi Jokiniemi, 15.

MXCA, 1. erä:
1. Kevin Ragnell KTM
2. Joonas Näppi KTM
3. Emil Weckman Honda
4. Mauno Nieminen Husqvarna

2. erä:
1. Kevin Ragnell KTM
2. Mauno Nieminen Husqvarna
3. Pyry Juupaluoma Kawasaki

Yhteispisteet MXCA:
1. Kevin Ragnell 50
2. Mauno Nieminen 40
3. Emil Weckman 38

Seuraava SM-osakilpailu: 7.6. Kuopio

MXJ, 1. erä:
1. Joel Latvala Yamaha
2. Jere Räsänen KTM
3. Matias Latvala KTM
…13. Samuli Jokiniemi Husqvarna

2. erä:
1. Joel Latvala Yamaha
2. Matias Latvala KTM
3. Juho Kaitanen Yamaha
…29. Samuli Jokiniemi Husqvarna

Yhteispisteet MXJ:
1. Joel Latvala Yamaha 50
2. Matias Latvala KTM 42
3. Jere Räsänen KTM 37
…19. Samuli Jokiniemi Husqvarna 8p

Seuraava Suomen Cup-osakilpailu: 6.6. Kuopio

Uusin numero