Vesa Kallio testasi vauhtiaan Assenissa

Tuore ratamoottoripyöräilyn Superbike-luokan Suomen mestari Vesa Kallio matkasi viime viikonloppuna Hollannin Asseniin, jossa ajettiin kovatasoisen IDM-sarjan osakilpailu.

KTM Kallio Racingin kuljettajalla oli oivallinen paikka vertailla oman tallinsa kilpailukykyä Euroopan kärkikuskeja vastaan.

– Kesäkaudella suunnittelimme, että olisi hienoa päästä kokeilemaan vauhtia tähän sarjaan. Täällä kilpailee KTM:n tehtaan tiimi, joka loppukaudella ajaa kolmen kuljettajan voimin, Kallio totesi.

Aika-ajossa valkeakoskelainen jäi kärjestä 1,1 sekuntia ja sijoittui 16:nneksi.

– Tosi tasaista tuntui olevan, kommentoi nopeimmalle KTM-kuskille 0,4 sekuntia jäänyt Kallio.

Assenin ensimmäisessä kilpailussa Suomen mestari nousi viisi sijaa ja oli maalissa 11. sijallaan toiseksi paras KTM-kuljettaja. Voittoon ajoi tshekki Matej Smrz, josta Kallio jäi 13,6 sekuntia.

Toinen kisalähtö päättyi keskeytykseen sähkövian ja pakoputken hajoamisen takia.

– Harmi juttu, kun tekniikka petti. Pyörä ei enää kulkenut mihinkään, joten 10 kierroksen jälkeen täytyi keskeyttää, Kallio selvitti.

– Assenin kisareissu oli silti positiivinen meidän tiimille, kun pääsin näyttämään kotitekoisella pyörällä vauhtini. Pyöräni viritysaste ja kilpailukyky eivät ole aivan kärkitallien tasolla.

– Ensimmäisessä kilpailussa jäin nopeimmalle KTM-kuskille Stefan Nebelille kaksi sekuntia, mutta ajoin kuitenkin samalla merkillä ajavista nopeimman kierrosajan, Kallio jatkoi.

KTM Kallio Racingin värit nähdään jo ensi viikonloppuna SM-kauden päätöskisassa Virtasalmella, mutta Kallio on vuokrannut kalustonsa, eikä siis itse kilpaile Motoparkin radalla.

– Kun SM-titteli on jo varmistunut aiemmin, päätin tarjota pyörääni moninkertaisen mestarin Erkka Korpiahon ajettavaksi. Hän on ollut kiinnostunut kokeilemaan tallimme kalustoa ja nyt se mahdollisuus aukeni, Vesa päätti.

Uusin numero