Vesa Kallio SM-pistejohtoon

Kisaviikonloppu sujui Kallio Racingin osalta mainiosti, sillä KTM-kuljettaja Vesa Kallio, 30, nähtiin palkintopallilla molemmissa Superbike-luokan kilpailussa.

Avauskisaan valkeakoskelainen starttasi neljännestä lähtöruudusta. Jännittävä kilpailu tarjosi yleisölle viihdettä koko rahan edestä, sillä Kallio ja Erkka Korpiaho kävivät tiukkaa kisaa kärkipaikasta.

Lopulta Kallio veti pidemmän korren ja oli maalissa ensimmäisenä 0,623 sekuntia ennen Korpiahoa.

Toiseen kisaan Kallio starttasi kolmannesta lähtöruudusta, mutta onnistui hyvän startin ansiosta nousemaan kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella. Kallion KTM RC8 R -pyörään ilmaantui kuitenkin jarruongelma jo kisan alkuvaiheilla, jonka seurauksena etujarru ei toiminut enää lainkaan.

– Jarruttaminen oli kieltämättä hankalaa, sillä kaikki moottoripyöräilyä harrastavat tietävät etujarrun olevan kaikista tärkein jarru. Jouduinkin jarruttamaan pelkästään takajarrun ja moottorin avulla, Kallio kertoi kisan jälkeen.

Jarruongelmista huolimatta Kallio kamppaili Erkka Korpiahon ja Eeki Kuparisen kanssa kilpailun kärkipaikasta, kaikkien johtaessa kisaa vuorollaan. Lopulta Korpiaho karkasi BMW-pyörällään voittoon ja Kallio ajoi maaliin toisena.

Hyvän pistepotin ansiosta sarjapisteissä kolmantena ollut Kallio kipusi SM-johtoon kahden pisteen turvin ennen Korpiahoa.

Seuraava SM-sarjan osakilpailu ajetaan kolmen viikon kuluttua 2.-3.7. Kemoran moottoriradalla Vetelissä.

Uusin numero