Vantaan MM-motocross ajetaan jo kesäkuussa

Edelliset kaksi kisaa ovat ajoittuneet elokuuhun, mutta ensi vuonna Vantaalla taistellaan MM-pisteistä jo 12. kesäkuuta. Näin vältytään kahden kansainvälisen kisan lähekkäisyydeltä, kun enduron MM-joukkuekisa sijoittuu Kymenlaaksoon 8.-13. elokuuta.
Vantaan kilpailun kanssa samaan aikaan ajetaan MX1- ja MX2-luokkien MM-pisteistä, sekä MX2-luokan EM-pisteistä Portugalin Aquedassa.
Vantaan vuoden 2011 MM-osakilpailu varmistui kabineteissa käytännössä jo ajat sitten. Vantaan Moottorikerho näet sitoutui kantamaan vastuun ensi vuoden kisasta sillä nojalla, että sai järjestelyoikeudet vuodelle 2010.
Viime vuoden Suomen MM-osakilpailua haki myös aiemminkin vastaavissa järjestelyissä kunnostautunut Heinolan Moottorikerho, mutta Vantaan MK oli ollut Suomen Moottoriliiton silloisen tiedotteen mukaan vauhdikkaampi suullisessa hakemuksessaan Youthstreamin suuntaan.
Sääntöjen ja kulujen osalta kuljettajaystävällisemmäksi räätälöidyssä MX3-luokan MM-sarjassa ajetaan ensi kaudella 13 osakilpailua. Viime vuonna MX3:sta muodostui viralliseen kalenteriin nähden tynkäsarja muutaman osakilpailun peruuntumisen jälkeen.
Kausi 2011 jyrähtää käyntiin 17. huhtikuuta Kreikan Megalopolisissa, josta karavaani jatkaa Bulgarian Troyaniin.
Ennen Suomen osakilpailua edessä on tiivis ja aina arvaamaton Etelä-Amerikan kiertue toukokuussa Chilen, Argentiinan ja Brasilian maaperällä.
Sarjan päätöskisa ajetaan puolestaan Espanjan La Banezassa 11. syyskuuta.
Vuoden 2011 kalenterista ei löydy sellaisia perinteisiä maita kuin Portugali, Italia, ja Ranska. Sen sijaan mukaan on nostettu Ukraina. Chernivtsy isännöi kauden yhdeksättä osakilpailua 10. heinäkuuta.

Motocrossin MX3-luokan kauden 2011 MM-kalenteri:

17.04. Megalopolis, Kreikka
24.04. Troyan, Bulgaria
15.05. Laguna Caren, Chile
22.05. La Rioja, Argentiina
29.05. Brasilia, paikka avoin
12.06. Vantaa, Suomi
19.06. Holice, Tshekki
26.06. Senkvice, Slovakia
10.07. Chernivtsy, Ukraina
17.07. Orehova Vas, Slovenia
31.07. Schwedt, Saksa
04.09. Geneve, Sveitsi
11.09. La Baneza, Espanja

Teksti: Kari Aho