Valentino Rossi tuskaisena: ”Olen todella surullinen”

Rossi oli kilpailun jälkeen kallella kypärin. 

– Olin tänään todella surullinen. Voitin täällä vuosi sitten ja tämä on vielä yksi suosikkiradoistani. Tiesimme, että tulossa on hankala viikonloppu meille. Ongelmia oli koko ajan pidon kanssa, emme saaneet rengasta toimimaan.

– Kilpailukaan ei ollut positiivinen. Tein kuitenkin kaikkeni saadakseni kaikki mahdolliset pisteet MM-taistelussa.

Maanantaina Barcelonassa tiimit ajavat testejä.

– Testit ovat nyt erittäin tärkeät. Kokeilemme todella paljon erilaisia asioita, mikä on hyvä juttu. Uskon, että seuraavissa kahdessa viikon välein ajettavassa kilpailussa olemme taas takaisin kärkikahinoissa, Rossi sanoi.

Kahden viikon päästä ajetaan Hollannin Assenissa, siitä viikon päästä Saksan Saschenringillä.
 

Uusin numero