Valentino Rossi: ”Kaikki voisivat ottaa oppia Andrea Dovizioson tarinasta”

Dovizioso teki MotoGP-debyyttinsä vuonna 2008. Vaikka hän on ajanut näistä vuosista kolme Hondan ja viisi Ducatin tehdastiimeissä, vasta nyt italialainen oli valmis mestaruustaisteluun. Ennen tätä kautta hänellä oli kaksi osakilpailuvoittoa, nyt niitä on kahdeksan.

”Hänen uransa ja tämä kautensa on loistava tarina, sillä hän on pystynyt pitkällä MotoGP-urallaan voittamaan vaikeutensa. Kaikki voivat ottaa oppia Doviziososta. Hän ei ole koskaan antanut periksi, eikä ennen kaikkea menettänyt uskoaan”, Rossi sanoo Motorsport.comille.

”Hän voitti kaksi kilpailua eri luokissa yhdeksän vuoden aikana, mutta tällä kaudella voittoja tuli kuusi. Pystyäkseen aikaansaamaan tuollaisen käänteen, on oltava todella vahva ja tasapainoinen.”

Rossin mielestä tiimeillä ja nuorilla lupauksilla ei saisi olla liian kiire huipulle.

”Totta kai kaikki tarvitsevat ja saavat apua, jokainen yrittää parantaa koko ajan. Kaikilla on koko ajan kova kiire mennä eteenpäin, mutta etenkin nuorille on annettava tarvitsemaansa aikaa kypsyä”, Rossi paaluttaa.

“Enkä tarkoita, että ongelma olisi pelkästään MotoGP:ssä. Oikeastaan ihan kaikissa urheilulajissa on sama trendi; kaikki haluavat tuloksia heti.”
 

Uusin numero