Vaahteralle kaksi podiumia Pärnusta

Aika-ajoon Yamahalla ajava Vaahtera lähti hiukan sekavin tuntein shifterin hajottua edellisen päivän harjoituksissa ja vaihteet piti vaihtaa ”perinteiseen” tyyliin. Aika-ajosta kuitenkin irtosi hyvä aika, joka oikeutti neljänteen lähtöruutuun. Mies oli kuitenkin luokkansa toisella sijalla, kun vieressä oli 2 Superbikeä, järjestäjän päätettyä yhdistää luokat.

”Tuntuu hurjalta lähteä kisaan 1000 kuutioisten kanssa. On vain yritettävä ottaa hyvä lähtö ettei hitaamman ”tonnarin” taakse joudu jäämään. Stock-pyörällä kun antaa sellaiset 80 hevosvoimaa tasoitusta, niin ei ihan helposti pääse ohitse”, pohtii Jani.

Ensimmäinen startti olikin Vaahteralla nappisuoritus ja ensimmäisen mutkan jälkeen mies johti kilpailua. Tosin, ei mennyt kauaakaan, kun euroopan kisoja kiertävä Virolainen Hannes Soomer pääsi jarrussa kuittaamaan kärkipaikan. Loppukilpailu mentiinkin näillä sijoilla ja toinen sija oli taskussa.

”Tuli kyllä otettua ihan loistostartti tähän kisaan. Hetken mietin, että keuliiko liikaa, jonka jälkeen seurasi ajatus, että eikö sieltä nyt kukaan tule ohi. Sitten taitoinkin jo ensimmäiseen mutkaan. Ensimmäinen kerta, kun olen kilpailua johtanut. En toki johtanut kauaa, kun Hannes meni ohi niin, että kypärä pyöri päässä”, nauraa Jani

Toiseen starttiin Jani lähti samalla suunnitelmalla. Tällä kertaa Hannes otti kärkipaikan heti alussa ja Vaahtera oli toisella sijalla. Toisella kierroksella miehen ohi pääsi Superbike, jonka perässä hän ajoi maaliin ottaen taas luokkansa toisen sijan.

”Kisan alussa en jostakin syystä päässyt oikein ajorytmiin, ja siinä tuli sitten hässäkkää, kun pääsi hitaampi 1000 kuutioinen ohi. Vauhti ei sitten kovin kummoinen ollut, mutta kun ohi ei pääse, niin ei pääse. Olen silti todella tyytyväinen kisan sijoitukseen. Seuraavat SM kisat olisi parin viikon päästä, mutta näyttäisi siltä, etten siellä ole ajamassa. Mekaanikon roolissa kuitenkin, joten siellä nähdään.”

Seuraavat kilpailut ajetaan Virtasalmen Motoparkissa 2.-4.9.

Lehdistötiedote Jani Vaahtera

Uusin numero