USA:n GP:n pressitilaisuus: Rossi puntaroi yhä vaihtoehtoja

– En ole tehnyt vielä päätöstä kaudesta 2013, Rossi vahvisti heti tilaisuuden alkajaisiksi.

Rossi toki myöntää, että Ducatin lisäksi on olemassa myös muita vaihtoehtoja.

Niistä päällimmäisin on tietysti paluu Yamahan tehdastiimiin Jorge Lorenzon rinnalle sen jälkeen, kun Ben Spies vahvisti tiistaina, että hän ei jatka enää Yamahalla.

Rossin kolmas, mutta ehdottomasti epätodennäköisin vaihtoehto on viritellä ensi kaudeksi yhden kuljettajan Honda-satelliittitiimiä.

”Päätös syntyy kesätauolla”

– Olen keskustellut jatkosopimuksesta Ducatin kanssa, mutta minulla on olemassa myös muita mahdollisuuksia, muotoili Rossi.

Rossin päätöstä ei tosin tarvinne odottaa enää pitkään Laguna Secan jälkeen, jolloin MotoGP-luokan kuljettajat siirtyvät lyhyelle kesätauolle. Seuraava osakilpailu, jossa ovat mukana jälleen myös Moto3- ja Moto2-luokat, ajetaan Indianapolisin radalla 19. elokuuta.

– Päätös syntyy kesätauon aikana, vinkkasi Rossi.

Rossi on nauttinut Ducatilla muhkeaa 15 miljoonan euron vuosipalkkaa.

– Voin vilpittömästi kertoa, että raha ei ole nyt se tärkein seikka. Muussa tapauksessa olisin jo päätökseni tehnyt. Kaikessa on positiivisia ja myös negatiivisia puolia. Minun on löydettävä tämän vuoksi selkeä balanssi tehdäkseni lopullisen päätökseni, pyöritteli Rossi.

Spies jätti Rossin tavoin ovet vielä avoimiksi ensi kautta ajatellen. Hänen osaltaan kuvio on nähtävästi jo kuitenkin pitkälti valmis.

– Kerron siitä sitten myöhemmin. Tämä ei ole oikea ajankohta sille, kuittasi Spies.

– Olen ollut tietoinen jo pitempään tästä päätöksestäni. Halusin pudottaa painolastin harteiltani ja samalla selkeyttää tilannetta muiden kuljettajien osalta sopimusrintamalla, jatkoi Spies.

Dovizioso on varautunut
valtaisaan pettymykseen

Yamahan satelliittitiimin molemmat kuljettajat, Ducatilta tarjouksen saanut Cal Crutchlow ja podiumilla viime aikoina ahkerasti vieraillut Andrea Dovizioso kyttäävät hekin hanakasti paikkaa tehdastiimistä.

Dovizioso antoi ymmärtää osaltaan, että pettymys Yamahaa kohtaan on valtaisa, jos Rossi kävelee tässä tilanteessa tavallaan hänen ylitseen.

Rivien välistä on ymmärrettävissä, että Dovizioso pitää Rossin siirtymistä Yamahalle selviönä.

– Se mikä tässä pistää vihaksi on se, että pystyn tekemään satelliittitiimin pyörällä näin hyvää tulosta. Parempaa tulosta, mitä minulta on odotettu. Mutta ok, kaikki tietävät sen kuinka iso tekijä Valentino on myös markkina-arvoltaan.

Hayden jatkaa Ducatilla

Crutchlowin tilanne on sekin erittäin mielenkiintoinen ja oikeastaan täysin Rossin päätöksestä kiinni. Ducati on näet jäädyttänyt tilanteen Crutchlowin mahdollisen sopimuksen osalta.

Uutisia Ducatilta on tosin tulossa nähtävästi jo USA:n GP:n aikoihin. Rossin tiimikaveri Nicky Hayden on tiettävästi jo allerkirjoittanut jatkosopimuksen Ducatin kanssa.

Kyse on enää siitä, milloin sopimus julkistetaan. Haydenin kotikisa Laguna Secassa saattaa olla hyvinkin oikea ja otollinen paikka siihen.

– Tilanne näyttää erittäin hyvältä vuoden mitaisen jatkosopimuksen osalta ja olen tietenkin iloinen siitä. Toivottavasti voimme julkistaa asian pikapuoliin, myhäili Hayden.

Lorenzo: "Rakastan tätä rataa!"

MM-kausi kääntyy kuninkuusluokan osalta kauden jälkimmäiselle puoliskolleen korkkiruuvimutkastaan kuuluisassa Lagunassa, joka on sarjan lyhin rata. Sillä on mittaa ainoastaan 3610 metriä.

Kalifornialaisbaana saa kuitenkin miltei kaikilta kuljettajilta varauksettoman tuen ja ihailun osakseen.

– Rakastan tätä rataa! Korkkiruuvimutka on aivan mahtava ja lisäksi täällä on aina todella hieno tunnelma, hehkutti Lorenzo.

Tähän mennessä viisi osakilpailua nimiinsä vienyt, viime vuonna Laguna Secan harjoituksissa rajusti kaatunut Lorenzo johtaa sarjaa 19 pisteen erolla Hondan Dani Pedrosaan.

Hallitseva mestari ja USA:n GP:n voittoa puolustava Casey Stoner tulee puolestaan 18 pistettä tiimikaverinsa Pedrosan takana.

Hondalla paljon uutta, Ducatilla
puhutaan edelleen päivityksistä

Pedrosa aikoo kilpailla Lagunassa Mugellon testien innoittamana uudella Hondalla – niin rungon kuin moottorinkin osalta. Stoner ottaa hänkin käyttöönsä uuden moottorin, mutta jatkaa vanhalla rungolla.

Rossin ja Haydenin Ducati-pyöriin on luvassa niihinkin uutta Lagunassa.

Tiimipäällikkö Vittoriano Guareschi ei kuitenkaan halua puhua edelleenkään uudesta moottorista, vaikka media onkin itsepintaisesti pyrkinyt tuputtamaan sanoja hänen suuhunsa.

– Pyöriimme tulee Laguna Secaan päivityksiä uusien osien myötä. Ne osat olivat testissä Mugellossa, totesi Guareschi kylmän viileästi.

Barbera pyrkii palaamaan
radoille jo Indianapolisissa

 
Motocrosspyörällä kaatuessaan jalkansa viime perjantaina leikkauskuntoon telonutta Ducatin Pramac-tiimin kuljettajaa Hector Barberaa Laguna Secassa tuuraa Toni Elias.

Eliasin tuurauskeikka jää näillä näkymin sittenkin vain yhden osakilpailun mittaiseksi, vaikka sen odotettiinkin ulottuvan myös Indyyn.

– Lähden ehdottomasti siitä, että olen mukana taas Indianapolisissa. Jalkani kuntoutus on jo käynnistynyt, kertoi Barbera.
 
USA:n GP:n aikataulu Laguna Secan radalla 27.-29. heinäkuuta. MotoGP-luokan kauden 10/18 MM-osakilpailu:
Perjantai 27.7.

Klo 20.10-20.55, 1. vapaa harjoitus

Lauantai 28.7.
Klo 00.10-00.55, 2. vapaa harjoitus
Klo 20.10-20.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 23.55-00.55, aika-ajo

Sunnuntai 29.7.
Klo 19.40-20.00, warm up
Klo 24.00, MM-osakilpailu 10/18

Laguna Secan ratainfo
Pituus: 3610 metriä
Leveys: 15 metriä
Mutkat vasemmalle: 7
Mutkat oikealle: 4
Pisin suora: 453 metriä
Valmistunut: 1957
Modifioitu: 1996

Uusin numero