Tuusmotor Ducatin jälleenmyyjäksi

Tuusulassa kolmen vuosikymmenen ajan toiminut Tuusmotor on vahvistanut moottoripyörien merkkivalikoimaansa Ducatilla.
– Ducati täydentää valikoimaamme hienosti. Esimerkiksi Diavelin kaltaista pyörää ei meiltä ole ennen löytynyt, ja sille löytyy varmasti kysyntää. Myös Scramblerin uskon tuovan meille aivan uusia asiakkaita, kertoo Tuusmotorin toimitusjohtaja Pekka Åberg.
Myös Ducatin Brand Manager Joe Chiodo on mielissään uudesta jälleenmyyjästä.
– On hienoa päästä aloittamaan yhteistyö todellisen pitkän linjan toimijan kanssa. Ducatille on tärkeää paitsi myyntiorganisaation kehittäminen, myös kattavamman huoltoverkoston rakentaminen, Chiodo iloitsee ja uskoo Tuusmotorin ja Ducatin maahantuojan Oy Cavallino Ab:n saavuttavan myös synergiaetuja esimerkiksi tapahtumajärjestelyiden suhteen.
Ducatin lisäksi Tuusmotor toimii Suzukin, Kawasakin, MV Agustan ja Betan jälleenmyyjänä.