Tuuli voitti Saksan Yamaha Cupin

Tuuli kaasutteli luokan 15 kierroksisessa kilpailussa toiseksi ja karkasi sarjan yhteispisteissä tavoittamattomiin. Sarjan ajetuista seitsemästä osakilpailusta neljä päättyi Tuulen voittoon ja ykköstila oli tälläkin kertaa lähellä.

Pieni varmistelu toiseksi viimeisessä mutkassa kostautui ja sarjassa toisena majaileva saksalaispilotti Marco Nekvasil pääsi lujahtamaan 0.123 sekunnin erolla voittoon.

Vaikka Tuuli ei päässytkään juhlimaan sarjavoittoa korkeimmalla pallilla seisten oli Sachsenringin kilpailu imatralaisen näytös. 14. lähtöruudusta startanneen Tuulen nousu mukaan voittokamppailuun ei jättänyt ketään kylmäksi.

– Ajoin rajusti nurin aika-ajossa, enkä parempaan ruutuun kerennyt, selvitteli nuorukainen vaisua esitystään aika-ajossa.

– Kisaan sain hyvän startin ja jo neljän kierroksen jälkeen olin kärkiryhmässä. Viimeiselle kierrokselle lähdin keulilla, mutta tein virheen siinä samassa mutkassa, missä kippasin aika-ajossa. Ajoin vähän ulos, enkä päässyt kiihdyttämään suoralle kunnolla. Siinä kaveri pääsi kuittaamaan, summasi 16-kesäinen kilpailunsa.

Tuuli on ensimmäinen suomalaisvoittaja vuodesta 1978 lähtien ajetussa merkkiluokassa.

IDM-sarjan ja Yamaha R6-Dunlop Cupin viimeinen osakilpailu ajetaan Hockenheimringillä kahden viikon kuluttua.

IDM-sarja Yamaha R6-Dunlop Cup 7/8 osakilpailu. Sachsenring tulokset:
1. Marco Nekvasil, Saksa, Yamaha 22.30,763, 2. Niki Tuuli, Suomi, Yamaha + 0,153, 3. Philippe von Gunten, Sveistsi, Yamaha + 0,321, 4. Toni Riedel, Saksa, Yamaha + 0,850, 5. Andreas Klambauer, Itävalta, Yamaha + 2,554,…11. Ville Valtonen, Suomi, Yamaha + 11,422.

Tilanne sarjassa:
1. Tuuli 149, 2. Nekvasil 109, 3. von Gunten 89, 4. Marc Buchner, Saksa 88, 5. Manou Antweiler, Saksa 71,…10. Valtonen 45.
 

Uusin numero