Tuuli tykitti Assenin komealla voitolla EM-sarjan kärkeen: ”Siistiä!”

Tuuli, 18, ei hätkähtänyt, vaikka sadekuuro iski Asseniin juuri ennen kilpailua, joka viivästyi tämän vuoksi tovin.

Aiemmin lauantaina aika-ajossa sijalle 11 päätynyt Tuuli lähti starttiruudustaan kuin tykin suusta kivuten kärkeen heti toisella kierroksella.

Tuuli piti johtopaikkansa seuraavat kuusi kierrosta, kunnes italialainen Honda-kuljettaja Kevin Manfredi ohitti hänet hetkeksi.

Tuuli otti paikkansa kuitenkin nopeasti takaisin vieden 13 kierroksen kilpailun nimiinsä näyttävästi 5,151 sekunnin erolla toisena maalilinjan ylittäneeseen Manfrediin.

Kolmanneksi kisassa päätyi kotiyleisönsä edessä paalupaikalta liikkeelle lähtenyt Suzuki-kuljettaja Wayne Tessels. Hän joutui tosin tunnustamaan suomalaisen jo 14,661 sekunnilla nopeammakseen.

– Sade tosiaankin alkoi juuri ennen lähtöä ja vaihdoimme gridissä renkaat. Pyörän säätöihin ei siinä vaiheessa ehditty tehdä suurempia muutoksia, mutta en ollut huolissani, sillä tiesin olevani hyvä ajamaan sateella.

Tuuli ei kaihtanut riskejään matkalla voittoon.

– Otin hyvän lähdön ja ajoin pienellä riskillä ensimmäiseen mutkaan. Taisin siinä vähän kilkatakin kaveria. Pystyin kiristämään sen jälkeen vauhtia ja tekemään eroa muihin. Manfredi sai minut kuitenkin kiinni ja päätin ajaa puhtaasti omaa ajoani ja pysytellä hänen perässään. Kaveri teki kuitenkin virheen ja pääsin kuittamaan jo ennen viimeistä kierrosta, kertoi Tuuli.

Kallio Racingin mahtavaa menestystä täydensi Eemeli Lahti ajamalla hienosti seitsemänneksi 29,704 sekuntia voittajan takana.

Tuulen ja Lahden tiimikaverin Valter Patrosen harmittavaksi kohtaloksi koitui keskeytys kilpailun kymmenennellä kierroksella. Hän ajoi siinä vaiheessa seitsemäntenä.

Seitsemän osakilpailua kattavan EM-kauden neljännellä sijalla Espanjan Aragonissa käynnistynyt Tuuli johtaa sarjaa pistein 38.

Tessels tulee kuusi pistettä hänen takanaan. Assenissa Kawasakilla kymmenenneksi ajaneen italialaisen Marco Faccanin 31 pistettä oikeuttavat kolmanteen sijaan.

Lahden plakkarista löytyy kymmenen pistettä. Niillä heltiää vastaava sija sarjassa.

EM-kausi jatkuu Imolan radalla Italiassa, jossa pisteistä taistellaan 11. toukokuuta.

Täydelliset tulokset:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2014/NED/ST6/001/CLA/Results.pdf
 

Uusin numero