Tuulella epäonnen viikonloppu

Pääosin kylmässä ja sateisessa säässä käytyä Assenin osakilpailuviikonloppua värittivät lukuisat kaatumiset ja keskeytykset. Perjantaiaamun vapaat harjoitukset sujuivat Superstock 600 -luokan osalta vielä hyvin, mutta jo iltapäivän aika-ajoissa huonot sääolosuhteet vaativat veronsa ja radalla sattui useita kaatumisia.

Tuuli oli yksi kaatuneista.

– Perjantain aika-ajo ajettiin sadekelillä. Ehdin ajaa vain muutaman kierroksen, jonka jälkeen tuli punainen lippu. Siinä välissä renkaat ehtivät sitten jo hieman jäähtyä ja kun pääsin radalle uudelleen, kaaduin. En päässyt enää jatkamaan ja kun aika-ajoissa on ajettava vähintään viisi kierrosta, aika jäi perjantailta saamatta, Tuuli kertasi.

Lauantain aika-ajot päästiin onneksi ajamaan jo hieman paremmissa merkeissä.

– Lauantaina pääsin kyllä ajamaan, mutta helppoa se ei todellakaan ollut, sillä kuivan kelin kierrokset olivat jääneet vähälle. Hyvää kierrosaikaakaan en saanut ajettua, sillä yllättäen sessio keskeytettiin taas punaisella lipulla. Käteen jäi lopulta 26. lähtöruutu ja reilut 3,4 sekuntia kärkeen, mihin en voi sanoa olevani kovin tyytyväinen, Yamaha-pilotti jatkoi.

Lauantain kisa alkoi Tuulen osalta lupaavasti, sillä imatralainen otti hyvän startin ja nousi heti ensimmäisen mutkan jälkeen pistesijoille. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä epäonninen Tuuli teilattiin nurin ensimmäisen kierroksen puolivälissä.

– Siellä meni kaikkiaan neljä kuskia nurin samalla kertaa. Joku ajoi perääni, vei minut mukanaan ja se kisa loppui minun osalta sitten siihen. Uusintastarttiin en enää päässyt mukaan, sillä pyörään tuli sen verran vaurioita. Itselleni ei onneksi käynyt mitään pahempaa, jalkapöytään tuli ruhjeita ja sormeen pieni murtuma, mutta ei mitään sen vakavampaa.

Kisan voittoon ajoi belgialainen Yamaha-kuski Gauthier Duwelz, joka myös johtaa EM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen. Tuuli on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 15.

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Italian Monzassa.
 

Uusin numero