Triplamestari Aki Ajo antaa myös huumorin hersyä ”Ajo Boys-tiimissä”

Kolmatta vuotta suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä kilpaileva ja ensimmäistä kautta Moto3-luokan hallitsevan mestarin Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin väreissä viilettävä Zulfhami Khairuddin jos joku tietää tämän.

”Fahmi”-lempinimeä totteleva MotoGP-sarjan ainoa malesialaiskuljettaja omaa hänkin tunnetusti pilkettä silmäkulmassaan. Sitä pilkettä viljellään vilungisti puolin ja toisin. Ja siitä myös päällikkö saa paikan tullen osansa.

Selangorilainen ja hämäläinen huumori kohtaavat kulttuurierosta huolimatta todistetun letkeästi toisensa.

Nopealle nukahtajalle
nimikkotyyny tiimiltä

Tilanne leikkimielisen nokittelun osalta näyttää olevan ainakin vielä valppaamman ja kokeneemman Ajon eduksi.

Khairuddin tunnetaan yhtenä Moto3-luokan kiireisimpänä kuljettajana ja myös äärettömän nopeana nukahtajana. Ja siihenhän kannattaa iskeä.

– Se on totta. Minulla on kyky nukkua milloin tahansa ja missä tahansa. Se on hyvä asia, sillä kauden aikana matkustellaan tosi paljon. Tarvitsen lentokoneessakin korkeintaan viisi minuuttia, kun olen jo unten mailla. Tämän vuoksi tiimini lahjoitti minulle viime vuonna tyynyn. Hanna (Hakkarainen) ompeli siihen vielä tiimilogonkin, virnistää Khairuddin.

Maansa kulttuuri- ja urheiluministeriltä taannoin ”urheilulähettilään” arvonimen vastaanottaneella Khairuddinilla on 17 osakilpailua kattavassa MM-sarjassa tavallaan kaksi kotikilpailua.

Pääestradi on luonnollisesti Sepangin rata Malesiassa, jossa sikäläinen sankari huudatti viime vuonna yli 70 000 katsojaa ajamalla paalupaikalle ja kisassa komeasti kakkoseksi vain 28 tuhannesosaa voittajan takana.

Podiumsijoitus oli nousujohteisen uran ensimmäinen, eikä se olisi voinut parempaan paikkaan osua.

Tiimi on toinen perhe ja
Barcelona on toinen koti

Toinen kotikilpailu – mikä pätee myös koko tiimiin – sijoittuu tulevana viikonvaihteena Katalonian GP:n merkeissä Barcelonan kupeeseen Montmelon radalle. Khairuddin näet asuu kisakaudella Barcelonassa.

– Jos minun pitää asua muualla kuin kotimaassani, niin haluan olla nimenomaan Barcelonassa. Pidän paljon tästä kaupungista ja täällä asuu monia tiimimme jäseniä. Ranta, kaupunki, ihmiset, Khairuddin perustelee mieltymystään Barcelonaan.

Khairuddinilla, 21, on jo aiempaa, joskaan ei yhtä antoisaa kokemusta asumisesta Euroopassa. Hän piti Italiaa tukikohtanaan kaudella 2010, kunnes Malesia, perhe ja ystävät vetivät taas pitemmän korren.

– Kokemus asumisesta Italiassa oli hyvä ja tärkeä minulle. Mutta se oli ensimmäinen vuoteni Euroopassa. En tuntenut ihmisiä, ruokakaan ei tuntunut kovinkaan tutulta ja myös ilmasto oli erilainen. Se oli kieltämättä vähän vaikeaa aikaa varsinkin parin ensimmäisen kuukauden osalta. Oikeastaan kaikki oli erilaista, mihin olin tottunut.

Valoisan luonteen omaava Khairuddin on löytänyt sittemmin tavallaan toisen perheen ja lukuisia ystäviä tiimistään sekä koko MotoGP-sarjasta yleensä. Määrätietoisena kuljettajana ja tinkimättömänä työntekijänä tunnettu nuorukainen nauttii nyt jokaisesta hetkestä hektisessä GP-sarjassa.

– Pääsy kilpailemaan MM-sarjassa oli jo sinällään unelmien täyttymys. Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Haluaisin jonain päivänä ajaa MotoGP-luokassa. Se on erittäin vaikea tavoite saavuttaa, mutta teen lujasti töitä sen eteen, vakuuttaa kauden kuudenteen MM-osakilpailuun valmistautuva Khairuddin.

Takuuvarmasti aihetta
juhlaan Kataloniassa

Khairuddin on MM-pisteissä kahdeksantena ja hänen tiimikavereistaan espanjalainen Luis Salom toisena sekä australialainen Arthur Sissis sijalla 13.

”El Mexicano” Salom on voittanut kuluvalla kaudella kaksi osakilpailua. Hän matkusti Mallorcalta Barcelonaan viimeksi Mugellon radalla Italiassa ajettu ykkössija vyöllään.

Suomalaistiimissä pöytää pohjustellaan jälleen voiton- ja ainakin synttärijuhlille. Petäjävetisellä jääradalla viime talvena piikkipyörillä vierailleen ”Cowboy” Sissisin matkamittariin kiertyy näet 18 vuotta aika-ajopäivänä lauantaina.

Kakkukekkereistä on luvassa jälleen ikimuistoiset, sillä juhlakalu Sissisiltähän seremoniamestarin hommat tunnetusti luonnistuvat.

Lisäksi erottamaton kuljettajatrio Sissis, hänen maanmiehensä Jack Miller ja suomalaistiimi Avant Tecnon Niklas Ajo on saanut myös kaiken nähneiden MotoGP-jermujenkin suupielet korviin. Nuorukaisten on todettu tuoneen ratamoottoripyöräilyn parrasvaloihin takavuosien kaltaisen iloisuuden.

Hommat hoidetaan radalla ja varikkoboxissa viimeisen päälle ammattimaisella asenteella, mutta niiden ulkopuolella vastapainoksi rentoudesta ei tingitä piiruakaan.

Balanssi on kohdallaan.

Uusin numero