Cairolin valmistautuminen MM-sarjaan oli saada ikävän käänteen Italian sarjan päätösosakilpailussa ja Montevachin MX1-luokan erässä, kun hän kaatui ensimmäisessä mutkassa Steven Frossardin pyörän pusun seurauksena.
Cairoli lähti sisukkaasti mukaan vielä Elite-starttiin, josta hän korjasi talteen neljännen sijan, mestaruuden ja sen tuomat 50 000 euroa. Nilkan vasemmalle puolelle oli kuitenkin turvonnut miltei tennispallon kokoinen patti.
Kuvista ilmeni, että urallaan seitsemän maailmanmestaruutta ja 63 GP-voittoa saavuttaneen Cairolin, 28, pohjeluun tyvässä on sittenkin vain hyvin pieni murtuma, eikä mitään sen pahempaa.
Jalkaa hoidetaan levolla ja Cairoli ottaa tulevan viikon alkupuolella suunnan kohti Qatarin pääkaupunkia Dohaa, jonka tuntumassa viime vuonna valmistunut Losailin motocossrata sijaitsee.
Motocrossin kauden ensimmäisistä MM-pisteistä ajetaan jo perinteikkäämmän MotoGP-radan kupeessa. Ratamoottoripyöräilyn GP-sarja käynnistyy Losailissa 23. maaliskuuta.
MotoGP-sarjan suomalaiskuljettajien Mika Kallion ja Niklas Ajon tiivistempoinen valmistautuminen MM-kauteen jatkuu tänään Jerezin radalla Espanjassa, jossa ajetaan torstaihin asti tallien yhdistys IRTA:n virallista testijaksoa.
Jerezin rata oli vielä tiistaina paikoittain märkä sateiden jäljiltä, mutta tänään aurinko helottaa iloisesti Andalusiassa.