Tech3:n johtaja kannustaa Johann Zarcoa: “Valitse KTM”

Zarco on kuumaa kamaa siirtomarkkinoilla ja tehdastiimit ovat kiinnostuneita. Poncharalin mukaan ranskalaisen olisi viisainta pysyä vielä Tech 3:lla – ja saada sitä kautta paikka KTM:n tehdastiimissä.
KTM:n avauskausi MotoGP:ssä sujui hyvin, mutta tämän kauden avaus testeineen on ollut vaisu.

”Olen sanonut Johanille, että hänen kannattaisi nyt valita KTM, se tiimi tarvitsee häntä paljon enemmän kuin esimerkiksi Honda. Hän sopisi sitä paitsi täydellisesti KTM:lle. Olen täysin varma, että KTM on kohta yksi MotoGP:n kärkitiimeistä, heillä on jo nyt loistavat moottorit”, Poncharal sanoo Speedweekin haastattelussa.

”Kun KTM ja Red Bull tekevät yhdessä asioita, se yhtälö ei voi epäonnistua. Niin on käynyt kaikissa sarjoissa. Olen jo nyt nähnyt, että KTM:llä ollaan todella sitoutuneita tähän työhön, lisäksi tiimipäällikkö Pit Beirerillä ja minulla on hyvin samanlainen ajatusmaailma.”

Poncharal on toiminut vuosikausia Yamahan satelliittitiimin johtajana, mutta itse asiassa hänen suojateistaan ainoastaan Ben Spies (2011) on noussut johonkin tehdastiimiin.

 ”Nautin tosi paljon nuorten lahjakkuuksien kanssa työskentelemisestä ja heidän kehittämisestään. Zarco ja Jonas Folger ovat hyviä esimerkkejä tästä. Totta kai tässä työssä voittaminen on se iso päämäärä, mutta työstä voi nauttia, vaikka voittoja ei tulisikaan. On hienoa nähdä kuljettajien kasvavan ja menevän eteenpäin urallaan. Johan Zarco on juuri sellainen kaveri. Voin toki haavilla, mutta en usko, että hän pysyy meillä enää kovin kauan”, Poncharal kertoo.
 

Uusin numero