Tarkkala tykittää topakkaa tekstiä enduron MM-sarjan suomalaisesta uhkakuvasta

– Aloimme muistella suomalaisten kulta-aikoja enduron MM-sarjassa 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin suomalaiset dominoivat sarjaa ja kuljettajien ikäjakauma oli laaja, kokeneista kuskeista nuoriin kolleihin. Nyt, vuonna 2013 tilanne on suomalaisittain lievästikin sanottuna surkea: kaikki MM-kuskimme ovat joko ylittäneet 30-vuoden ikäpyykin tai ovat aivan sen tuntumassa. Suomalaisia juniorikuljettajia ei lähtölistoista löydy yhtään, eikä taida hetkeen aikaan löytyäkään.., Tarkkala pukee ajatuksensa sanoiksi blogissaan.

Moninkertainen MM-mitalisti ja tällä kaudella E3-luokassa Hondalla kilpaileva Tarkkala on otsikoinut verkkosivullaan, www.markotarkkala.com, julkaistun bloginsa tilannetta tippaakaan kaunistelematta: ”Suomalaiset – endurovarikkojen katoava luonnonvara”.

Mistä käänne johtuu?

Kesäkuussa 31 vuotta täyttävä loppilainen kertoo itsekin joutuneensa usein vastaamaan kysymyksiin siitä, minne nuoret suomalaiset ovat MM-kuvioista kaikonneet.

– Esimerkiksi naapurimaastamme Ruotsista on tulossa paljon tällä hetkellä 16-vuotiaita lahjakkuuksia jotka ajavat jo täysillä MM-sarjan Youth Cupia. Myös Australia on tekemässä aluevaltausta MM-sarjaan nuorien kuljettajien muodossa. Nuorten suomalaiskuljettajien puuttuminen on herättänyt laajaa keskustelua myös muiden maiden enduroväen keskuudessa ja meiltä usein kysytäänkin, mistä tämä käänne johtuu, kirjoittaa Tarkkala.

– Pohdimme pitkään mistä tämä johtuu. Onko syynä lajin mahdollisesti kokema inflaatio Suomessa? Rahan puute? Motivaation puute? Vai yksinkertaisesti lahjakkuuksien puute? Kaikkialta muualta maailmasta nuoria lupaavia kuljettajia on tulossa MM-sarjaan kymmenittäin.

Tarkkala korostaa omasta kokemuksestaan, että MM-tuulia pitää pyrkiä lähteä haistelemaan mahdollisimman nuorena. Kannuksia MM-tasolle ei hankita yksinomaan sinänsä tasokasta SM-sarjaa ajamalla.

– Itse olen sitä mieltä, että Suomessa puhutaan ”lupaavista juniorikuljettajista” kuskien ollessa pitkälle päälle parikymppisiä. Ruotsin esimerkkiä noudattaen tuota ikää pitäisi saada laskettua reippaasti alle kahdenkympin ja parikymppisenä pitäisi olla jo reilusti kokemusta MM-sarjasta – siis jos haluaa ajaa huipulla. Kaikkihan eivät halua panostaa täysillä tekemiseen ja ammattilaiseksi pyrkimiseen ja se on ihan ok, on kuitenkin turha uskotella itselleen että SM-sarjaa ajamalla voi tienata kannukset MM-tasolle.

”Sinnikästä työtä ja uskoa
omaan päämäärään”

Tarkkala tarjoaa yhtenä esimerkkinä sen, jota noudattaen hän lunasti paikkansa maailman huipulta.

– Minun lääkkeeni tähän asiaan on tehdä kuten itse aikoinaan tein: eli mennä harjoittelemaan itseään nopeampien kuljettajien kanssa, ammentaa heiltä tietotaitoa ja ajaa mahdollisimman paljon kovatasoisia kilpailuja. Itse ajoin 17-vuotiaana ensimmäisen MM-osakilpailun ja sillä tiellä ollaan edelleen. Rahassa emme mekään juniorivuosinani kylpeneet, mutta kun jotain oikein paljon haluaa ja siihen sitoutuu, niin varmasti löytyy tukijoita jotka siloittavat tietä. Tämäkään ei tule kuin manulle illallinen vaan vaatii sinnikästä työtä ja uskoa omaan päämäärään.

Tarkkala puhuu ”viimeisistä mohikaaneista” MM-sarjan nykyisten suomalaiskuljettajien osalta. Juha Salmisen matkamittarissa on 36, Matti Seistolan ja Tarkkalan 30, sekä Eero Remeksen 27 ikävuotta. Hyviä ajovuosia on toki vielä paljonkin jäljellä, mutta realiteetit on nekin pidettävä kirkkaana kypärässä.

– Ikävä kyllä se on ainakin varmaa, että muutaman vuoden kuluttua kun me viimeisetkin ”mohikaanit” olemme lajista eläköityneet, on suomalaiskuskien vieläkin vaikeampi tulla MM-sarjaan: ei ole kontakteja, suosittelijoita eikä niitä kuuluisia saappaita joihin astua, sanoo Tarkkala.

Lähde: www.markotarkkala.com
 

Uusin numero