Tampere Supercrossin rakennustyöt käynnistyivät massiivisella rekkarallilla

Ratahiekkaa ajetaan messukeskukseen sisälle kilpailua varten yli 300 rekkakuormallista. Radan ohessa halliin pystytetään mittavat äänentoisto-, valo- ja videojärjestelmät.

Aiempiin vuosiin verrattuna Tampere Supercross rakentuu tänä vuonna ennätysvauhdilla. Messukeskuksen varaustilanteen vuoksi ratahalliin päästiin kaksi vuorokautta myöhemmin kuin aiempina vuosina; rakennusryhmällä on alle 90 tuntia aikaa saada koko urakka valmiiksi.

Ovet Tampere Supercross & Freestyle -tapahtumaan aukeavat perjantaina 21.11. klo 14 ja lauantaina 22.11. klo 12. Kilpailun avajaisshow alkaa molempina päivinä klo 18.30.

Kilpailun ohessa messukeskuksessa järjestetään jo perinteeksi muodostunut Offroad Expo, joka esittelee kävijöille maastomoottoripyöräilyn vuoden 2015 varuste- ja kalustouutuudet.

Osallistumisensa Tampereen kovatasoiseen kutsukilpailuun ovat vahvistaneet muun muassa Jason Thomas (USA), Aaron Lampi (USA), Geran Stapleton (AUS), Filip Neugebeuer (CZE), Boris Maillard (FRA) sekä Harri Kullas. Freestyle motocross -näytösten ykköstähtenä nähdään Ruotsin Fredrik Berggren. Kilpailun järjestää Tampereen Motocross ry.

Ennakkoliput Tampere Supercross & Offroad Expoon maksavat alkaen 27,5 euroa. Päivälippuja messuille myydään vain tapahtuman sisäänpääsyltä, ja ne maksavat 12 euroa. Messuliput eivät oikeuta pääsyyn Supercross-areenalle.

Tampere Supercross & OffroadExpo -ennakkolipulla pääsee Etelä-Suomen kelkkamessuille, jotka järjestetään lauantaina 22. päivä marraskuuta Härmälänrannan vanhalla lentokonetehtaalla.

Mainitut lippujen hinnat sisältävät arvonlisäveron 10% sekä ennakkolippujen yhteydessä toimituskulut. Liput myy Lippupalvelu.

Tapahtumat ovat ikärajattomia, anniskelualueilla on A-oikeudet.

Tampere Supercross 21.-22.11.2014, aikataulu:
12:00 * Ovet Offroad Expoon aukeavat (la)
14:00 * Ovet Offroad Expoon aukeavat (pe)
15:00 Harjoitukset
16:30 Aika-ajot
18:30 * Avajaiset & FMX Show I
18:45 Heat 1
19:00 Heat 2
19:30 Heat 3
19:45 Heat 4
20:00 * FMX Show II
21:00 Finaali 1
22:00 Finaali 2
22:20 * Palkintojenjako
22:30 * FMX Show III

Uusin numero