Tampereen Messu- ja Urheilukeskus täyttyi 21.-22.11. offroad-pyöristä Supercross & Offroad Expon merkeissä. Samalla pidettiin myös MX-liigan gaalatilaisuus. Väliajoilla yleisöä viihdytti FMX-show.
Näyttelyalueella sai tutustua tärkeimpiin vuoden 2015 uutuusmalleihin varusteita ja tarvikkeita unohtamatta. Viikonlopun vetonaula oli kuitenkin kansainvälinen supercross, jota varten sisätiloihin oli rakennettu näyttävää ajoa tarjoava rata. Viihdettä olikin runsaasti tarjolla katsomoiden täydeltä paikalle saapuneen yleisön riemuksi.
Viikonlopun kiisaton kuningas oli Harri Kullas, joka voitti yhtä alkuerää lukuunottamatta kaikki ajamansa kilpailulähdöt ja kuittasi nimiinsä suurimmat palkintorahat. Lauantaina Kullas oli suorastaan murskaavan ylivoimainen, eikä kukaan kyennyt lähellekään hänen vauhtiaan.
Viikonlopun positiivisin yllättäjä oli kuitenkin vasta 15-vuotias EMX150-sarjan EM-hopeamitalisti Jere Haavisto, joka ei ammattikuljettajia kumartanut ja ajoi perjantaina yhdistetyissä tuloksissa sijalle 11 ja lauantaina komeasti kuudenneksi, ollen lauantain toisen finaalilähdön neljänneksi kiireisin.
Tsekkaa kuvasatoa viikonlopun fiiliksistä oheisesta galleriasta!