Tämäkin vielä: Kallio kärvisteli treenit vanhoilla osilla – luvatut uudet myöhässä

Iskunvaimenninvalmistaja Öhlins ei pystynyt vielä perjantaiksi toimittamaan keulan iskunvaimentimia perille Le Mansiin, vaan suomalainen joutui kärvistelemään vapaat harjoitukset vielä vanhoilla osilla.

Kallio oli lopulta yhdistetyissä harjoitustuloksissa 12:s, jääden 0,837 sekuntia kärkiajan ajaneesta espanjalaisesta Tito Rabatista.

– Aamun ensimmäiset harjoitukset menivät aivan penkin alle, enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Ajaminen ja pyörä tuntuivat todella huonolta. Iltapäivälle muutimme hieman pyörän geometriaa, ja saimme ajettavuuden ja varsinkin pyörän kääntyvyyden mutkiin selkeästi paremmaksi. Vielä kun vaihdoimme uudet renkaat alle, niin saimme otettua isomman askeleen kohti kärkeä ja useamman sekunnin kymmenyksen pois kierrosajasta. Suunta on oikea, mutta paljon pitää vielä parantaa, Kallio kertoi.

– Täytyy kyllä hieman ihmetellä sitä, että ei sitten kuitenkaan vielä saatu Öhlinsin lupaamia keulan iskareita jo tämän päivän harjoituksiin, vaan niiden pitäisi saapua nyt perjantai-iltana tänne Le Mansiin. Olisimme ehdottomasti halunneet ne jo nyt käyttöön, koska huomenna on enää yhdet harjoitukset ennen aika-ajoja. Toivottavasti keula nyt edes ylipäätänsä saapuu tänne, koska se vei meitä jo paljon eteenpäin Aragonin testeissä, ja samalla saisimme pyörän tuntumaa parannettua, Kallio pudisteli päätään.

Päivitysosat ovat merkittävässä asemassa Moto2-luokassa, ja Kallio onkin antanut niiden osalta alkukauden ajan jonkin verran tasoitusta, sillä osalla kuljettajista uudet osat ovat olleet käytössä jo ensimmäisistä kisoista lähtien.

– Tietyillä kärkimiehillä osat ovat olleet pyörissä jo kauden alusta lähtien. Ihan suoraan en osaa sanoa miksi tilanne on tällainen, ja miksi me ei olla niitä aikaisemmin saatu käyttöömme. Tämä on kuitenkin tämän hetkinen tilanne, ja nyt pitää vain keskittyä tekemään paras mahdollinen suoritus niillä osilla mitä on käytettävissä, Kallio totesi.

Vastoinkäymisistä huolimatta aika-ajojen tavoitteesta Kallio ei ole valmis tinkimään.

– Lauantaiaamun harjoituksissa nähdään mihin suuntaan mennään ja uskon, että jos saamme uudet iskarit keulaan, niin parannusta tulee tapahtumaan. Vähintään kolmanteen riviin eli yhdeksän parhaan joukkoon sijoittuminen on aika-ajojen tavoite, koska silloin olisi vielä mahdollisuuksia taistella jopa kärkisijoituksista. Turha tässä on kuitenkaan sen enempää jännittää, huomenna ollaan näidenkin asioiden osalta taas viisaampia, Kallio päätti.

Uusin numero