Tallipäällikkö ylistää Marc Marquezia: ”Juuri siksi hän on täysin erityinen”

Suppo on viettänyt MotoGP-varikoilla 22 vuotta ja tehnyt töitä todella monen kuljettajan kanssa. Hänen mielestään Marquez on kaikkein erityislaatuisin kuljettaja, jonka hän on kohdannut. Siitäkin huolimatta, että Suppo on työskennellyt myös Casey Stonerin kanssa.

”Jos vertaan heitä kahta, vastaan ilman muuta Marc. Eikä vain siksi, että hän työskentelee HRC:llä, vaan siksi, että hän on täysin erityinen. Casey oli huikea lahjakkuus. Marcin lahjakkuus lienee aika samalla tasolla, mutta nimenomaan työn tekeminen hänen kanssaan on todellinen nautinto”, Suppo hehkuttaa Crash.netillä.

Suppo kertoi jokin aika sitten jättävänsä Hondan tämän kauden jälkeen.

”Kun kerroin Marcille päätöksestäni, puhuin hänelle myös siitä hetkestä, kun allekirjoitimme ensimmäisen yhteisen sopimuksemme. Marc oli silloin todella nuori poika ja hänen tuli ajaa vielä vuosi Moto2:ssa. Kerroin hänelle, että hänen aikansa MotoGP:ssä tulee vielä. Hän tulee saamaan paljon voittoja, paljon rahaa ja paljon naisia, mutta sanoin toivovani, että hän ei muuttuisi kaiken sen vuoksi ihmisenä.”

”Nyttemmin olen kertonut Marcille, että hän ei todellakaan ole muuttunut näiden vuosien aikana. Juuri siksi hän on niin erityinen”, Suppo kertoo.

”Me emme aina ymmärrä, millaista elämää nämä kaverit elävät, he saavat niin paljon, ja ovat valtavan kuuluisia. On erittäin vaikeaa olla muuttumatta ihmisenä, mutta Marc on siihen pystynyt. Arvostan sitä jopa enemmän kuin hänen suorituksiaan pyörän päällä.”
 

Uusin numero