Tallipäällikkö Ajo tyytyväinen spesiaalikisan pistesaldoon

Espanjalaiskuljettaja Salom ajoi kauden toisessa osakilpailussa kolmanneksi. COTA-radalla nähtiin paljon dramatiikkaa, sillä trillerin ratkaisu vietiin viiden kierroksen mittaiseen uusintastarttiin sen jälkeen kun kilvanajo oli keskeytetty punaisin lipuin hollantilaisen Jasper Iweman kaaduttua rajusti.

Kolmannesta ruudusta toiseen starttiin lähtenyt Salom omasi jälleen täydet mahdollisuudet voittoon. Se mahdollisuus kuivui kuitenkin harmittavasti kokoon päätöskierroksen viimeisessä mutkassa, jossa Salom menetti otteensa kärkisijaan. Salomin edellä maaliin muutaman kymmenyksen turvin viilettivät hänen maanmiehensä Alex Rins ja Maverick Vinales.

– Tämä oli vähän spesiaalipäivä kahden eri kilpailun myötä. Loppujen lopuksi voimme kuitenkin todeta olevamme onnekkaita varsinkin Salomin saaman toisen mahdollisuuden myötä. Luisin eturengas oli täysin loppu ensimmäisessä kisassa ja hänen piti rauhoittaa vauhtiaan, kertoi tallipäällikkö Aki Ajo.

– Toisessa lähdössä Salomilla oli sitten mahdollisuus taistella voitosta, eikä se kauaksi jäänytkään. Luis teki parhaansa, mutta se ei tällä kertaa aivan riittänyt, jatkoi Ajo.

Salom oli hänkin varsin tyytyväinen suoritukseensa.

– Jälkimmäinen kisa oli hieno ja kovaa taistelua aivan loppuun asti. Pistin kaiken peliin vielä viimeisessä mutkassa, mutta huomasin nopeasti, että minulla ei ollut tällä kertaa sittenkään mahdollisuuksia voittoon. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kahden viikon kuluttua Jerezissä.

Ajon johtaman tiimin kuljettaja tekivät 5,5 kilometrin mittaisella radalla vahvaa työtä, sillä malesialainen Zulfahmi Khairuddin sijoittui seitsemänneksi ja australialainen Arthur Sissis 12:nneksi.

– Tämä viikonloppu oli minulle todella vaikea. En tahtonut löytää toimivia säätöjä pyörään ja radan luonne oli minulle hankala. Kisa alkoi kuitenkin hyvin. Ohitin monta kuljettajaa ja nousin jo kuudenneksi, kunnes ongelmat alkoivat eturenkaan kanssa.  Onnekseni kisa keskeytettiin, pyörääni vaihdettiin uudet renkaat ja pystyin painamaan hyvällä tasolla kaikki viisi kierrosta. Olen tyytyväinen tähän tulokseen, mutta odotan parempaa Jerezissä, totesi Khairuddin.

Sissisin osalta kilpailu noudatti Khairuddinin kaavaa.

– Vaikea, erittäin vaikea kisa. Ensimmäisessä osassa en löytynyt kunnollista fiilistä ajamiseen ja tunsin olevani ajoittain jopa todella hidas. Palautimme toiseen starttiin aika-ajon säädöt ja pyörä tuntui heti paremmalta. Lähdin hakemaan täältä tietenkin parempaa sijaa kuin tuo 12 oli, mutta hyvä näinkin. Odotukset ovat korkealla Jerezin suhteen, sanoi Sissis.

Red Bull KTM Ajo-tiimin kaikki kuljettajat mahtuivat Qatarissa kahdeksan nopeimman nippuun. Austinissa trio tuikkasi 12 kiireisimmän joukkoon.

– Voimme olla tyytyväisiä siihen, että kaikki ajoivat jälleen pisteille. Khairuddin ja Sissis paransivat loppua kohti ja molemmat tekivät hyvää työtä, kehaisi Ajo.

Austinissa ajettiin sunnuntaina myös Red Bull Rookies Cupin toinen osakilpailu.

Ajo Motorsport Junior Project-tiimin kuljettaja Felix Nässi, 14, sijoittui tsekki Karel Hanikan voittamassa kisassa sijalle 20.

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero